Osakeanalyysit

FIM: Helsingin pörssin osakkeiden arvostustaso houkutteleva

Osakkeiden arvostuksella on varaa nousta edelleen, arvioi FIM.

Helsingin pörssin osakkeiden keskimääräinen tuotto-odotus on FIM:n mukaan tällä hetkellä noin 6-7 prosenttia. Osakkeiden tuotto-odotus on houkuttelevalla tasolla vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin verrattuna, FIM toteaa aamukatsauksessaan.

Syy osakkeiden houkuttelevuudelle on tuttu – vaihtoehtoisten sijoituskohteiden vaatimattomat tuotto-odotukset. Esimerkiksi valtionlainojen korot ovat nyt historiallisen alhaalla.

Helsingin pörssin osakkeiden nykyarvostukset ovat FIM:n mukaan P/E-kertoimella noin 15. P/E-kerroin on laskettu vuoden 2016 tulosennusteilla. Tämä on ainoastaan hieman yli historiallisen keskiarvon, mikä on 14. Keskimääräinen tulostuotto, eli P/E-kertoimen käänteisluku, on 6,7 prosenttia.

Kohtuullinen arvostuskerroin kertoo osakkeiden aliarvostuksesta nykyisessä 0-korkoympäristössä, FIM toteaa.

Osakkeissa on siis edelleen nousuvaraa.

”Osakkeissa voi olla heiluntaa, mutta €-korkotason pysyessä matalana aneemisen talouskasvun sekä talouksien ylivelkaantuneisuuden takia, mielestämme osakkeiden arvostuksella on varaa nousta edelleen ja pidämme osakkeiden nykyisiä arvostustasoja houkuttelevina.”

OMX-Helsinki-CAP-osakeindeksi-032016

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös