Talouden trendit

Tässäkö tärkein muutos Suomen työmarkkinoilla?

Itsensätyöllistäjien määrän kasvu on ollut yksi vuosituhannen alun selkeimpiä työmarkkina­trendejä, väittää Tilastokeskuksen asiantuntija.

Itsensätyöllistäjillä tarkoitetaan yksinyrittäjiä, ammatinharjoittajia, freelancereita ja apurahojen saajia.

Tilastokeskuksen asiantuntijan Anna Pärnäsen mukaan itsensätyöllistäjien määrä on kasvanut 37 000 hengellä vuosituhannen vaihteesta. Viime vuonna 15–64-vuotiaita itsensä­työllistäjiä oli jo 157 000.

Pärnäsen mukaan Itsensätyöllistäjissä on paljon varsin perinteisiä yrittäjä­ammatteja harjoittavia, toisen asteen tutkinnon suorittaneita työntekijöitä kuten rakennus­alan ammattilaisia, kampaajia ja kuljettajia.

”Näin ollen itsensä­työllistäjien koulutustaso on jonkin verran palkansaajia alhaisempi. Kun palkansaajista 44 prosenttia on suorittanut korkeakoulu­tutkinnon, on vastaava osuus itsensä­työllistäjissä 37 prosenttia”, Pärnänen toteaa blogissaan.

Itsensätyöllistäjistä löytyy kuitenkin aiempaa enemmän erityis­asiantuntija­työhön luokiteltavia ammattilaisia, joilla on takataskussaan korkea-asteen tutkinto, Pärnänen muistuttaa. ”Toimittajia, kääntäjiä, konsultteja, viestinnän ammattilaisia, psykologeja ja taiteilijoita… muun muassa näiden korkea-asteen koulutusta vaativien ammattien edustajat työllistävät itse itsensä aikaisempaa useammin.”

Pärnäsen mukaan korkea-asteen koulutuksen suorittaneita itsensätyöllistäjiä oli vuonna 2015 jo lähes 59 000 henkeä, kun vastaava määrä oli 33 000 vuonna 2000. ”Ryhmän osuus kaikista itsensä­työllistäjistä on noussut vuosituhannen vaihteen 28 prosentista 37 prosenttiin”, Pärnänen toteaa.

itsensätyöllistäjät-koulutus-032016

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös