Markkinakommentit

Varainhoitoyhtiö: Defensiivisten toimialojen osakkeet ylipainoon

Varainhoitoyhtiö Frontin mukaan Britannian EU-eron lisäksi Euroopassa on pelättävissä muitakin poliittisia kriisejä.

Front pienensi Etelä-Euroopan valtionlainojen osuutta yhdistelmäsalkuissa ja korkosalkuissa jo touko- ja kesäkuussa. Varainhoitoyhtiön mukaan Brexit lisää merkittävästi riskiä siitä, että eurokriisi käynnistyy uudelleen.

”Espanjan parlamenttivaalien jälkeen luovuttiin lopusta korkean tuoton valtionlainoista (Italia, Espanja, …). Britannian onnistunut lähtö avaisi arvaamattomia näkymiä ja riskejä sekä EU:lle että eurovaluutalle”, Front toteaa kuukausikatsauksessaan.

Euroopassa riittää nyt poliittisia riskejä.

”Brexit:in jälkihoidon ohella syksyllä joudutaan ainakin jännittämään, miten Italian vasemmistolainen hallitus selviää syksyn perustuslakikansanäänestyksestä. Renzi on sanonut eroavansa, jos hänen ryhmittymänsä häviää. Kannatusarvoissa osapuolet olivat ennen Brexit-äänestystä tasavahvoja. Lisäksi ensi kevään parlamenttivaalit Alankomaissa ja Ranskan presidentinvaalit saivat aivan uuden jännitteen Brexit:istä, kun molemmissa maissa EU-kriittiset puolueet tekevät vaaleista eräänlaisen EU-äänestyksen.”

Eniten vaarassa ovat Etelä-Euroopan maiden valtionlainat, joiden matalaksi painuneet tuottotasot eivät kestä mitään häiriöitä. Frontin mukaan Portugalin lainat ovat jo alkaneet oireilla ongelmien tuloa. Myös Italian pankkien ongelmien kärjistyminen lisää näitä riskejä, Front toteaa.

Varainhoitoyhtiön osakesalkuissa Euroopan ja varsinkin euroalueen maiden osakkeet olivat tuntuvassa alipainossa. Toimialoista rahoituslaitokset, jotka kärsivät eniten Brexitistä, ovat huomattavassa alipainossa.

Sen sijaan defensiivisiä toimialoja varainhoitoyhtiö nosti jo alkukeväällä tuntuvaan ylipainoon. Tällaisia toimialoja ovat yhdyskuntapalvelut ja teleoperaattorit.

Kehittyvien maiden maiden osakkeet ovat sen sijaan suurehkossa painossa jo Frontin perusallokaatiossa

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös