Markkinakommentit

Onko kurssiralli muuttumassa osakekuplaksi?

Jenkkipörssien osakkeiden arvostuskertoimet ovat nousseet vaarallisen korkealle.

Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi käynnisti markkinoilla odottamattoman kurssinousun, jossa Yhdysvaltojen keskeisimmät osakeindeksit nousivat uuteen ennätykseen. Ennen vaalitulosta monet asiantuntijat pelkäsivät täysin päinvastaista kehitystä osakemarkkinoilla.

Trumpin puheet valtion tukemista infrainvestoinneista ja veronalennuksista ovat siivittäneet kuitenkin osakekursseja. Samalla dollari on vahvistunut muihin keskeisiin valuuttoihin nähden ja korot ovat nousseet.

Kurssinousu on nostanut kuitenkin osakkeiden arvostustasot vaarallisen korkealle.

S&P 500 -osakeindeksin P/E-kerroin 12 kuukauden toteutuneilla osakekohtaisilla tuloksilla on jo noussut tasolle 25x. Lukema on historiallisesti poikkeuksellisen korkea, sillä pitkä ajan keskiarvo on 15,6.

Myös ennustetuilla osakekohtaisilla tuloksilla laskettu P/E-kerroin on korkealla. Sijoitusstrategi Ed Yardeni laskee tämän kertoimen nousseen tasolle 16,9x. ”S&P 500 -osakeindeksin arvostuskerroin on nyt korkeimmillaan nykyisessä nousumarkkinassa”, Yardeni toteaa MarketWatch-sivustolla.

pe-kerroin arvostuskerroin S&P 500

S&P 500 -osakeindeksin kehitys (12 kk toteutuneilla tuloksilla).

Erityisen arvossaan ovat nyt jenkkiläiset pienyhtiöt. Pienyhtiöistä koostuvan Russell 2000 -osakeideksin eteenpäin katsova P/E-kerroin on noussut tasolle 19,9x.

Pienyhtiöiden suosiota on selitetty sillä, että Trumpin elvytyspuheet ja kansainvälisiä kauppasopimusten kritiikki suosii kotimarkkinoilla toimivia yrityksiä enemmän kuin suuryhtiöitä. Russell 2000 -indeksissä on enemmän USA:n kotimarkkinoilla toimivia yhtiöitä kuin muissa jenkki-indekseissä.

Yardeni ei pidä nykyisiä jenkkiosakkeiden arvostus- ja kurssitasoja kestävänä. Hänen mukaansa nykyiset arvostustasot edellyttäisivät Yhdysvaltojen bruttokansantuotteen kasvuksi peräti neljää prosenttia. Tällä hetkellä kasvu on noin kolme prosenttia.

Uusin työllisyysraportti ei lupaile hyvää USA:n talouskehitykselle.  Uusia työpaikkoja syntyi marraskuussa 178 000, kun ekonomistit olivat odottaneet 200 000 uutta työpaikkaa.

Kommentoi
Ylös
>