Koska kuka tahansa pystyy järjestämään itselleen vaikeasti peitottavaa hyvää tuottoa pitkäjänteisen, kulut minimoivien osakerahastosijoitusten avulla, sijoituspalveluyritykset myyvät kalliimpaa palvelua, jossa tavoitteena on keskimääräisiä markkinoita parempi tuotto.
Vaikka tavoite on selkeä, toteutus jää tavoitteesta keskimäärin noin 3/4 tapauksista (katso tilastot Suomesta ja Yhdysvalloista). Syynä tähän ovat tavoitteesta maksettavat, monikymmenkertaiset kulut halvimpiin vaihtoehtoihin nähden. Kulut syövät tuottoa, joten tavoitteen toteutuminen pitkässä juoksussa on hyvin harvinaista.
Taitavatkaan salkunhoitajat pystyvät vain harvoin – ja vielä harvemmin johdonmukaisesti – sellaiseen keskimääräiseen vuotuiseen tuottoon, joka kattaisi kyseisen rahaston vuosittain sadan prosentin varmuudella veloitettavat korkeammat kulut. Suomeksi sanottuna: sijoittajalle tuloutuva tuotto jää siksi useimmiten kyseisen markkinan keskimääräisestä tuotosta.
Koska sijoituspalvelualan todellisuus on tätä, ovat mielikuvat ja markkinointi ratkaisevassa asemassa, kun palveluja myydään. Ainoa tapa eriyttää omat sijoitustuotteet kilpailevista on markkinointi. Monimutkaisilla, vaikeasti ymmärrettävillä tuotteilla tai myyntipuheilla saadaan aikaan näennäinen eroavaisuus, vaikka kilpailijoiden vastaavat tuotteet ovat täysin samoja.
Näillä kolmella keinolla erotat sijoituspalveluntarjoajan myyntipuheet faktoista:
1. Onko väittämä todennettavissa?
Tämä on käytännöllinen ”happotesti” myyntipuheille. Kun joku kehuu tiettyä sijoitusta, sijoitustapaa tai strategiaa hyväksi, kysy itseltäsi, mihin tämä väittämä perustuu. Ellei väittämän tueksi löydy kiistatonta, kolmannen osapuolen vahvistamaa näyttöä, kuten todennettua tuottohistoriaa (esimerkiksi sijoitusrahastoijen kohdalla), kyseessä on mielipide.
Näin on, vaikka väittämän esittäjä olisi poikkeuksellisen sulavapuheinen, kokenut sijoitusammattilainen ja rakettitieteilijä. Joskus näytön puutetta saatetaan perustella sillä, että kyseessä on aivan uusi sijoitustuote tai sijoitusstrategia, jota maailma ei vielä ole nähnyt. Tällaiset vaihtoehdot eivät kuitenkaan toimi toivotulla tavalla pitkässä juoksussa – lähes sadan prosentin varmuudella.
Elleivät institutionaaliset ammattisijoittajat ole lähteneet kyytiin, ei piensijoittajankaan kannata siihen ryhtyä. Mikäli institutionaaliset sijoittajat ovat lähteneet kyytiin, miksi sijoitusta sitten kaupataan piensijoittajalle? Myyjän kannalta on tuskastuttavan vaivalloista vakuuttaa tarvittava määrä piensijoittajia vastaavan instituutiovarallisuuden keräämiseksi.
Myyntitarinat voivat olla kutkuttavia ja ruokkia toivoamme vauraammasta (lähi)tulevaisuudesta, mutta ilman näyttöä kyseessä on aina pelkkä mielipide ajatuksia herättävällä tarinalla höystettynä. Tarinoita voi kuunnella esimerkiksi niiden viihteellisyyden takia, mutta sijoituksia ei pelkästään sellaisten pohjalta kannata tehdä.
2. Onko aikajakso tarpeeksi pitkä?
Jos sijoitusvaihtoehdolle löytyy kolmannen osapuolen vahvistamaa, riippumatonta näyttöä esimerkiksi historiallisen tuoton muodossa, sitä pitää lisäksi löytyä tarpeeksi pitkältä ajalta. Tuottohistoriaa tarvitaan vähintään kymmenen vuoden ajalta, jotta sattuman vaikutusta saataisiin poistettua riittävästi.
Yllättävän usein sijoitustuotteita markkinoidaan kolmen vuoden tai sitäkin lyhyempään tuottohistoriaan pohjautuen. Tällainen ”näyttö” on kaikkien ammattilaisten keskuudessa täysin arvotonta. Sattumanvaraisesti kyhätyn arvopaperisalkun menestyksen pitää tilastollisestikin peitota markkinatuotto kolme vuotta kymmenestä.
Rahoitusalalle on lisäksi syntynyt palkinnonjakoautomaatteja kuten esimerkiksi vuotuinen Lipper Fund -awards, josta löytyy lähes sata voitettavaa, lyhyellä tuottohistorialla varustettua palkintokategoriaa. Järjestäjälle maksetaan mukana olosta, ja rahastoyhtiöt haluavat olla mukana, koska lähes jokaiselle löytyy voitettava palkintokategoria.
3. Ovatko kulut eriytettävissä?
Myyntitykit jäävät haaviin viimeistään siinä vaiheessa, kun aletaan puhua sijoitukseen liittyvistä kuluista. Kulumuotoja onkin paljon. On kiinteitä hallinnointipalkkioita, tuottosidonnaisia palkkioita, myyntipalkkioita, säilytyskuluja, merkintä- ja lunastuspalkkioita, rahaston tai sijoittajan kaupankäyntikuluja, valuutanvaihtokuluja ja niin edelleen, jotka lisäksi voivat olla päällekkäisinä rahastoissa, jotka sijoittavat toisiin rahastoihin.
Strukturoiduissa tuotteissa on lisäksi piilokuluja. Kokonaiskulurakenteen hahmottamiseksi edes sijoitusrahastojen osalta on ilmoitettava vuosittaista kokonaiskulua kuvaava TER-luku (Total Expense Ratio). Siitä kuitenkin puuttuvat kulut, jotka syntyvät, kun rahasto itse käy arvopaperikauppaa. Käytännön valvonnan puutteen takia on lisäksi usein täysin epäselvää, liittyvätkö TER-lukuun myös sijoituskohteiden (rahastot) mahdollisesti aiheuttamat kulut.
Palveluntarjoajien ammattilaiset ymmärtävät kulujen merkityksen ja osaavat siksi aina kertoa, kuinka suuret vuotuiset kokonaiskulut ovat ja mistä ne muodostuvat. Jos sijoituskohdetta sinulle puuhaava taho ei osaa suoralta kädeltä vastata, millaiset sijoituskohteen vuotuiset kokonaiskulut ovat, kävele pois.
Helpoin ja tehokkain keino
Helpoin tie tehokkaaseen sijoittamiseen on sijoittaa kulupihien indeksirahastojen (tavallinen tai ETF-muotoinen) kasvuosuuksiin, jotka passiivisesti sijoittavat suoraan jonkin indeksin tai todennetun sijoitusstrategian mukaisiin fyysisiin arvopapereihin (katso myös Maailman parhaat ETF-rahastot?).
Tällaisten sijoitusvaihtoehtojen raportoitujen, vuotuisten kokonaiskulujen (TER) tulisi olla vähemmän kuin 0,3–0,5 prosenttia, ja koska näissä rahastoissa ei käydä aktiivisesti arvopaperikauppaa, kaupankäyntikulut ovat joka tapauksessa mahdollisimman alhaiset.
Palveluntarjoajat yksinkertaisesti tienaavat näillä tuotteilla hyvin vähän, jolloin sijoitusten tuotto tuloutuu heidän sijastaan sinulle.
Aloita ETF-kuukausisäästäminen
Aloittamalla ETF-kuukausisäästämisen nyt. Nordnet.fi
