Kaupungin terveyspalvelujohtaja saa tuloja yksityiseltä lääkäriasemalta

Vasemmistoliiton kunnallispoliitikko Antero Eerola kertoo jättäneensä eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun Vantaan terveyspalvelujohtajan sivutoimesta.
terveys terveyspalvelut talous lääkäri terveys terveyspalvelut talous lääkäri

Vantaan kaupunginhallitus päätti 23.1. pitämässään kokouksessa valita terveyspalveluiden johtajaksi Jarmo Kantolan, joka oli hoitanut aiemmin virkaa viransijaisena. Helsingin Sanomien mukaan Kantonen oli tehnyt ilmoituksen sivutoimistaan joulukuussa vuonna 2015, kun hän tuli terveysjohtajan viransijaiseksi Attendolta.

Kantosen sivutoimen tehtäviin kuuluisivat ”päihdelääkärikonsultointi ja yleislääkärivastaanotto Mehiläinen Oy:ssä” ja ”päihdelääkärinä Kalliolan Nurmijärven klinikalla”.

Kantelun tehneen Antero Eerolan mukaan on virkamiehen tasapuolisuuden kannalta kestämätöntä, jos kaupungin korkein terveysasioista vastaava viranhaltija saa sivutuloja yksityiseltä sote-konserni Mehiläiseltä.

”Ongelma korostuu etenkin sen jälkeen, kun Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta päätti viime joulukuussa päätöksen, jonka mukaan palveluseteleiden käyttöä laajennetaan yleislääkärin vastaanotolle. Palvelusetelillä kuntalainen voi kaupungin rahalla ostaa lääkärikäynnin yksityiseltä puolelta”, Eerola toteaa blogissaan.

”Näin massamittaisesti ei yhtä perusterveyspalvelua ole viety markkinoille muissa Suomen suurissa kaupungeissa.”

Eerolan mukaan kaupunkilaiset voivat nyt perustellusti epäillä sitä, että korkean virkamiehen on mahdollista suosia yhtä yritystä päätöksenteossa.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee sekin, että sivutoimi ei ollut kaupunginhallituksen tiedossa, kun se päätti kokouksessaan 23.1. nimittää terveyspalvelujohtajan vakituisesti virkaan.

Kantelulla Eerola kertoo hakevansa linjaa myös sille, miten syvälle yksityisten sote-konsernien intressit voivat pureutua julkisiin palveluihin.

Jarmo Kantonen ei näe nimityksessään jääviysongelmaa. Helsingin Sanomille hän toteaa, että vantaalaisella terveysasemaverkolla ja hänen johtotehtävillään on hyvin vähän yhtymäkohtia yksityisten palveluntarjoajien kanssa.

Kantosen mukaan hankinnat yksityisiltä palvelutuottajilta kilpailutuksineen kuuluvat erillisen hankintayksikön työnkuvaan ja tällaisista päätöksistä vastaa Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (1) Katso kommentit (1)
  1. Eerolan pointin ydin on tässä:

    ”[On]..kestämätöntä, jos kaupungin korkein terveysasioista vastaava viranhaltija saa sivutuloja yksityiseltä…”

    Huomatkaa ”sivutulot” sekä se, että tulot eli raha on mainittu ennen intressiä eli oletettua intressiristiriitaa.

    Jääviys ei Eerolan ideologiassa suinkaan tarkoita intressiin liittyvää vaan nimenomaan taloudellista jääviyttä. Tässä Eerola haluaa sanoa, että julkishallinnon työntekijän ei ole ideologisesti soveliasta hyödyntää markkinoita yksityisessä taloudessaan.

    Jokaisella ideologialla on oma hierarkiansa, jonka perusteella poliittisen vastustajan teot tuomitaan – tai jätetään tuomitsematta. Jos Kantonen ei saisi yksityisestä sivutoimestaan tuloja, häntä ei myöskään tuomittaisi, olipa intressiristiriita miten selvä tahansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Inderes nosti pääomasijoitusyhtiö Capmanin tavoitehintaa

Seuraava artikkeli
Eurooppa välimeri Euroopan osakemarkkinat eurotalous

Nordea: Talous ja tulokset tukevat eurooppalaisia osakkeita