Honkarakenne kertoi eilen suurtilauksesta. Yhtiö toimittaa vuoden 2020 loppuun mennessä yhteensä 34 hirsipäiväkotia eri puolille Suomea. Hirsirakenteiset päiväkodit ovat Honkarakenteen mukaan vastaus voimakkaasti kasvavaan kysyntään saada lapsille sisäilmaltaan puhtaita päivähoitotiloja. Honkarakenteen osuus päiväkotitoimituksista on yhteensä noin 6,9 miljoonaa euroa.
Päiväkotien toimitus käynnistyy jo vuonna 2017, jonka aikana tavoitteena on aloittaa 5–7 päiväkodin rakentaminen.
Honkarakenteen osakekurssi pomppasi rajusti tilausilmoituksen jälkeen. Eilen osake nousi peräti 44 prosenttia ja tänäänkin kurssi nousi vielä yli kuusi prosenttia.
Honkarakenteen markkina-arvo lähti kuitenkin jo viime lokakuun lopulla nousuun, kun venäläinen Sistema kertoi halukkuutensa ostaa yhtiön. Honkarakenteen pääomistaja Saarelainen Oy ei kuitenkaan hyväksynyt ostotarjousta. Ostotarjous kuitenkin sai sijoittajat heräämään ja yhtiön markkina-arvo lähti nousuun.
Honkarakenteen perustajan jälkeläisistä koostuva Saarelaisen suku on yhtiön pääomistaja. Suvun omistaman Saarelainen Oy:n osuus Honkarakenteen äänivallasta on reilut 30 prosenttia.
Honkarakenteen näkymät ovat muuttuneet rajusti alle vuodessa. Viime toukokuussa yhtiö antoi tulosvaroituksen ja laski koko vuoden näkymiään. Samalla yhtiö kertoi aloittavansa yt-neuvottelut.
Honkarakenne arvioi toukokuussa koko vuoden liikevaihtonsa ja tuloksensa ennen kertaeriä ja veroja jäävän alle viime vuoden tason.