Venäjän uusien autojen myynti kasvoi toukokuussa peräti lähes 15 prosenttia vuodentakaisesta noin 125 tuhanteen autoon. Vuoden alusta lähtien
uusien autojen myynti on kasvanut kumulatiivisesti yli viisi prosenttia.
Uusien autojen myynti on Venäjällä kasvanut vertailukaudesta nyt kolme kuukautta perättäin ja markkina on selvästi alkanut kerätä taakseen kestävää käännettä parempaan, toteaa analyysitalo Inderes aamukatsauksessaan.
Inderesin mukaan myynnin kasvu on seurausta Venäjän talouden yleisestä piristymisestä ja laskevasta korkotasosta. ”Odotamme markkinan jatkavan piristymistä varovaisesti elpyvän talouskehityksen myötä”, analyysitalo ennustaa.
Venäjän uusien autojen myynnillä on vaikutusta myös Nokian Renkaisiin.
Vaikka Nokian Renkaat ei ole juurikaan mukana autojen ensiasennusrenkaissa, niin uusien autojen myynti vaikuttaa myös jälkimarkkinoilla myytävien renkaiden lukumäärään. Vuoden 2012 jälkeen Venäjän uusien autojen vuotuinen myynti on supistunut noin 1,6 miljoonalla uudella ajoneuvolla, mistä on syntynyt noin 10 miljoonan renkaan vuotuinen aukko jälkimarkkinaan”, Inderes kiteyttää.
Venäjän rengasmarkkinan koko kuluvana vuonna tulee olemaan Inderesin arvion mukaan noin 30 miljoonaa rengasta, joten kyse on merkittävästä vaikutuksesta. Myös ruplan vaihtokurssin nousu hyödyttää rengasyhtiötä.
”Markkinan kääntyminen nousu-uralle pitkän laskutrendin jälkeen tulee tarjoamaan selvää tukea Nokian Renkaille, kun Venäjän heikkous ei enää hautaa alleen muiden alueiden kasvua. Lisäksi stabiloituva talous tukee ruplan arvoa ja näin ollen Nokian Renkaat saa tästä tuplahyödyn. Tämä nähtiin jo yhtiön Q1-raportissa, jossa Venäjän markkina oli suurin
positiivinen myötävaikuttaja kasvuun.”
Inderesin tavoitehinta Nokian Renkaiden osakkeelle on 41 euroa ja suositus on lisää.