Markkinakommentit

Pörssiyhtiöt huimassa tuloskunnossa

Osakekohtaisten tulosten kasvu on ollut voimakkainta vuosiin, Nordea hehkuttaa.

Maailmantalous on elpynyt laajasti viime vuoden aallonpohjastaan, Nordea toteaa viikkokatsauksessaan. Makrotalouden kehitystäkin makoisampi kesäuutinen on pörssiyhtiöiden väkevä tuloskunto.

”Tiedot ovat olleet hyviä kautta linjan; oikeastaan vain Yhdysvaltain vaisuus on ollut pieni pettymys. Sijoittajan kannalta tärkeintä ei kuitenkaan ole talous vaan se, miten yritykset voivat. Talouskasvu on nyt uinut vahvasti yritysten tuloksiin, sillä vuoden alun tuloskasvu on ollut voimakkainta vuosiin”, pankki toteaa.

Yleensä vuoteen on lähdetty yltiöoptimistisissa tunnelmissa, ja tulosodotuksia on sittemmin laskettu kovaa tahtia. Tänä vuonna tulosodotukset ovat kuitenkin olleet nousussa, pankki toteaa.

Kaikkein parhaiten vahvuudet näkyvät Euroopan osakkeissa, jotka ovatkin Nordean mukaan pärjänneet mainiosti vuoden alussa. ”Eurooppaa on monesti pidetty menetettynä tapauksena, ja siksi käänne parempaan tuntuu täällä vielä muitakin alueita vahvemmin.”

Yhdysvalloissa osakekohtaiset tulokset paranivat Nordean mukaan ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaisesta vajaat 15 prosenttia ja Euroopassa jopa yli 20 prosenttia.

Mikä selittää näin hyvän tuloskehityksen?

Nordean mukaan tulospompun selittäjä on osittain öljyn hinnan tuplaantuminen vuoden takaisesta, mikä on nostanut voimakkaasti energiasektorin tuloksia. Tämä ei kuitenkaan ole kattava selitys, sillä tuloskasvu on ollut laaja‐alaista ja koskenut useita sektoreita.

Yhtiöt voivat laittaa sulan hattuun myös omista toimistaan. Nordean mukaan myynti on piristynyt talouskasvun myötä ja marginaalit ovat lähteneet kasvuun tiukan kustannuskurin jälkeen.

Eivät edes poliittiset haasteet ole latistaneet sijoitusmarkkinoiden tunnelmia.

”Jopa politiikka, joka karkotti sijoittajia pois vanhalta mantereelta viime vuosina, on kääntynyt kevään aikana myötätuuleksi Ranskan vaalituloksen myötä. Emmanuel Macronin uskotaan ajavan Ranskaa uudistusten tielle, mutta sen lisäksi hän on hyväksi EU:n yhtenäisyydelle”, Nordea päättelee.

Nordea nosti eurooppalaisten osakkeiden ylipainoa entisestään.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös