Oma talous

Tänään veronmaksaja alkaa ansaita itselleen

Tiistaina 13. kesäkuuta vietetään Suomessa perinteistä veronmaksajan taksvärkkipäivää, kertoo Veronmaksajain Keskusliitto.

Tästä päivästä lähtien vuoden loppuun saakka kansalaisten tulot jäävät kokonaan omaan käyttöön; alkuvuosi on laskennallisesti paiskottu töitä yhteisen hyvinvoinnin rahoittamiseksi. Veronmaksajain keskusliitto on perinteen mukaisesti laskenut vuosittain, kuinka monta alkuvuoden päivää veronmaksaja maksaa laskennallisesti veroja ansioistaan.

Veronmaksajien mukaan kuluvana vuonna kokonaisveroasteen arvioidaan Suomessa olevan 43,6 prosenttia suhteessa kansantuotteeseen, kun mukaan lasketaan valtion, kuntien ja kirkon tuloverot, kulutusverot sekä lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut. Tämä prosentti tulee vuoden 2017 työpäivistä laskettuna täyteen taksvärkkipäivänä 13.6.

Valtiovarainministeriön kevään suhdanne-ennusteen mukaan veroaste on tänä vuonna 43,1 prosenttia. Kun tähän lisätään mm. kirkollisverojen vaikutus, päädytään taksvärkkipäivän laskennassa pohjana olevaan 43,6 prosenttiin. Vuonna 2015 Suomen kokonaisveroaste oli OECD-maiden neljänneksi korkein.

Veronmaksajan taksvärkkipäivää on Suomessa vietetty vuodesta 1981 lähtien. Tuolloin kansantalouden veroaste oli 37,3 prosenttia. Alkuvaiheessa päivän vietto ajoittui toukokuulle, 1980-luvun lopussa kesäkuun alkupäiviin. Tällöin Suomen veroaste oli lähellä EU-maiden keskitasoa.

Viime vuosina taksvärkkipäivä on veroasteen nousun vuoksi siirtynyt juhannusviikon läheisyyteen. Suomen veroaste on ollut viime vuosina noin viisi prosenttiyksikköä korkeampi kuin EU15-maiden veroasteiden keskiarvo, Veronmaksajat muistuttaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös