Euroalueen näkymät nyt Yhdysvaltoja valoisammat

Euroalueen kehitys näyttää nyt suotuisalta niin kokonaistalouden kuin yritystenkin näkökulmasta.
Eurooppa välimeri Euroopan osakemarkkinat eurotalous Eurooppa välimeri Euroopan osakemarkkinat eurotalous

Finanssikriisin jälkeinen toipuminen on tähän asti ollut Yhdysvalloissa kovempaa kuin vanhalla mantereella. Tämä on koskenut niin osakemarkkinoiden kehitystä kuin makrotalouden kehitystäkin. Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden nousuralli vuodesta 2009 lähtien on ollut ennätyksellisen pitkä. Samalla työttömyysaste on laskenut alle viiden prosentin.

Euroalue on puolestaan painiskellut finanssikriisin jälkeenkin Etelä-Euroopan maiden – ennen kaikkea Kreikan – velkaongelmien kanssa.

Nyt asetelmat näyttävät kuitenkin kääntyvän toiseen asentoon.

Sekä bruttokansantuotteen kasvu että ennakoivat suhdanneindeksit, kuten esimerkiksi ostopäällikköindeksi PMI, ovat osoittaneet jo pitemmän aikaa oikeaan suuntaan.

Euroalueelta julkaistu talousdata on päämarkkina-alueista ollut parasta suhteessa ekonomistien ennusteisiin, toteaa Taalerin johtaja Samu Lang markkinakatsauksessaan.

Euroalue porskuttaa vihdoinkin Yhdysvaltojan lujempaa. ”Huolimatta kasvuennusteiden noususta toteutuneet tilastot ovat joko ylittäneet tai päässeet ennusteisiin. Vastaavasti Yhdysvalloissa talousmomentti on hieman hiipunut, kun nostetut ennusteet eivät ole saaneet katetta toteutuneen datan muodossa”, Lang toteaa.

Myös tulosrintamalla kehitys on ollut samansuuntaista. Langin mukaan tulosennusteita on nostettu viimeisen kuukauden aikana suhteessa eniten euroalueella, kun muutosvauhti Yhdysvalloissa on ollut huomattavasti hitaampaa.

Euroalueen hyvä vire näkyy myös Taalerin sijoitussuosituksissa.

”Talous- ja tuloskehitys sekä relatiivisesti edullinen hinnoittelu tukee euroalueen osakemarkkinoiden kehitystä suhteessa Yhdysvaltoihin. Pysymme ylipainossa euroalueella ja etenkin kotimarkkinoiden kehityksestä riippuvilla markkinasegmenteillä.”

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
vero, sijoittajan verotus, sijoitus verottaminen, osinkoaristokraatit, kasvuosakkeet

Tänään veronmaksaja alkaa ansaita itselleen

Seuraava artikkeli
Karhia trimmeri nopeuttaa trimmausta ei rasita sormia ja tuottaa usein käsinnypintää tasaisemman trimmaustuloksen

Karhia - sijoita maailman ensimmäiseen nyppivään trimmeriin