Sijoitusideat

Karhia – sijoita maailman ensimmäiseen nyppivään trimmeriin

Karhia trimmeri nopeuttaa trimmausta ei rasita sormia ja tuottaa usein käsinnypintää tasaisemman trimmaustuloksen

-KAUPALLINEN YHTEISTYÖ-

Useat koirarodut on tähän asti trimmattu käsin nyppimällä. Karhia on kehittänyt maailman ensimmäisen nyppivän trimmerin, joka säästää aikaa ja vähentää käsien rasitusta merkittävästi.

Karhialla on avautunut Invesdorin kautta rahoituskierros. Rahoituskierros alkoi 5.5.2017 ja päättyy 30.6.2017.

Rahoituskierroksella tarjottavien osakkeiden enimmäislukumäärä vastaa noin 16,7 prosenttia yrityksen osakkeista.

Koira-ala nauttii kasvun trendistä

Koira on perheissä entistä merkittävämmässä roolissa perheenjäsenenä, niin yksin asuville, pariskunnille kuin lapsiperheille. Koiran kanssa halutaan harrastaa, koirien hyvinvoinnista halutaan huolehtia ja ostaa koirille suunnattuja laadukkaita palveluja ja tarvikkeita.

Suomen kotitalouksilla oli vuonna 2012 noin 630 000 koiraa, mutta vuonna 2016 koirien lukumäärä kasvoi jo 800 000 koiraan. Koira-alan liikevaihto onkin nelinkertaistunut vuodesta 2011 vuoteen 2016 ja on nykyään suuruudeltaan yli miljardi euroa.

Karhian tuotteen potentiaalinen markkina on vähintäänkin merkittävä

Kaikki karkeakarvaiset koirarodut tulee trimmata nyppimällä.

Karhian tuote on maailman ensimmäinen nyppivä trimmeri ja innovaatiolle on myönnetty patentti Suomessa. Euroopan ja Yhdysvaltojen patenttihakemus on jätetty. Tuotteelle on jo useita ennakkotilauksia Suomesta, Puolasta ja Hollannista.

Euroopassa on yli 80 miljoonaa koiraa, josta Karhia Innovationsin selvityksen mukaan vähintään yli 12 miljoonaa on nypittäviä koiria – puhumattakaan tuotteen globaalista potentiaalista.

Ammattilaisille tarkoitetun Karhia Pron ohjevähittäishinta on 599 €. Potentiaalisen markkinan koko lasketaan siis miljardeissa.

Karhia Pro:n ydinkohderyhmää ovat ammattitrimmaajat, kennelit ja trimmaamot sekä ammattitason laatua arvostavat kuluttajat. Ennakkotilauksia tehneistä noin 40 % on yksityishenkilöitä, joka ennakoi jo Karhia Pro -laitteelle kovaa kysyntää myös kuluttajakohderyhmästä.

Sähköisen nyppivän trimmerin tuomat edut koiranomistajille ja palveluntarjoajille

Yleisesti ottaen kaikki karkeakarvaiset koirarodut tulee trimmata nyppimällä. Karkean karvan lisäksi on olemassa muitakin karvatyyppejä, jotka nypitään leikkaamisen sijaan. Nyppimisessä kaikki vanha, irtoava karva poistetaan yksittäisillä nyppäisyliikkeillä. Vanhan karvan säännöllinen poistaminen on tärkeää turkin ja koko koiran hyvinvoinnin kannalta. Nypittävät koirat tulisi joidenkin asiantuntijoiden mukaan trimmata jopa 8 viikon välein.

Tarve mekaaniselle nypintälaitteelle on valtava. Käsinnypintä on aikaa vievää ja raskasta erityisesti sormille. Pienenkin koiran, kuten karkeakarvaisen mäyräkoiran, käsinnypintään saattaa kulua aikaa jopa 2-3 tuntia. Trimmaamoissa käsinnypinnästä veloitetaan noin 50 euroa per tunti.

Karhian tuote mahdollistaa jopa kolme kertaa nopeamman trimmauksen perinteiseen tapaan verrattuna. Samalla saavutetaan tasaisempi trimmauslaatu. Nypintävoima pysyy tasalaatuisena ja nypintäfrekvenssi on käsin tapahtuvaa nypintää huomattavasti korkeampi. Ammattitrimmaamoissa trimmauskapasiteetti kasvaa ja työergonomia paranee.

Sormiin kohdistuva rasitus poistuu, koska karvan irroittamiseen tarvittava puristus- ja vetovoima saadaan sormien sijaan laitteen moottorista. Työympäristö pysyy siistinä laitteen mukana toimitettavan karvankeräyssäiliön ansiosta.

Trimmaamisen helpottuminen auttaa koiran omistajaa lyhentämään trimmausväliä. Koira näyttää hyvältä koko ajan, kun koiran turkki pysyy hyvänä. Tällöin myös koira voi paremmin.

Osaava johto ja palkittu yritys

Karhia ydintiimin jäsenet ovat yrittäjätaustaisia, mekaniikkasuunnittelun ammattilaisia. Yrityksen neuvonantajina ja konsultteina toimii lisäksi liiketoiminnan kehityksen, verkkoliiketoiminnan ja markkinoinnin ammattilaisia. Yhtiön strategiksi kumppaneiksi on valittu Showhau Center ja mediatoimisto OMD Finland.

Markus ja Sami Ristaniemi kehittivät Karhia-trimmerin turhauduttuaan itsekin koirien nyppimiseen käsin

Sijoituksen ammattilaiset näkevät Karhian potentiaalisena kohteena, mikä näkyy siinä, että yritys on voittanut Wave 2017 palkinnon.

Rahoituskierroksella tuotetaan kaupallinen erä nyppiviä trimmereitä

Nyt haettavalla rahoituskierroksella tullaan kustantamaan noin 300-500 kappaleen erän valmistaminen, lanseeraus, myynti ja markkinointi. Lisäksi rahoitus mahdollistaa kansainvälistymisen valmistelun, rekrytoinnin ja ulkoistamisen.

Rahoituskierros on nyt auki. Sijoittamalla Karhiaan pääset osaksi uniikin innovaation kaupallistamista. Tuotteella on suuri potentiaalinen markkina ja sitä on jo tilattu ennakkoon Suomesta ja ulkomailta, vaikka Karhia ei ole edes aloittanut markkinointiponnistuksiaan.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös