Asunnot ja kiinteistöt

Tässä viisi vuokrakotien tärkeintä ominaisuutta suomalaisten mukaan

Ei ole mikään yllätys, että sijainti on tärkein vuokrakodin valintaan vaikuttava seikka, kertoo SATOn asukaspaneelissa tehty kysely.

SATO Pulssin kautta toteutettuun kyselyyn osallistui 178 SATOn asukasta. Kyselyyn osallistuneita pyydettiin valitsemaan kolme tärkeintä, vuokra-asunnon valintaan erittäin merkittävästi tai merkittävästi vaikuttavaa kriteeriä.

SATOn Pulssi-asukaspaneelissa keväällä tehdyn kyselyn mukaan selkeästi kaikkein tärkein vuokrakodin valintaan vaikuttava ominaisuus on asunnon sijainti. Vuokra-asunto halutaan hankkia mieluiten sellaiselta alueelta, josta löytyvät tarvittavat palvelut ja jonka sijainti kulkuyhteyksineen sopii asukkaan omaan arkeen ja elämään.

Yksiselitteinen hyvän sijainnin määritelmä ei kuitenkaan ole, SATO kertoo tiedotteessaan. Osa vastaajista arvosti keskeistä sijaintia, toiset painottivat luonnon ja maisemien merkitystä.

Toiseksi tärkeimmäksi kriteeriksi vuokra-asunnon valinnassa nousi asunnon hinta.

Vuokra-asunnolta odotetaan maltillisia asumiskustannuksia sekä hyvää hinta-laatusuhdetta. Kyselyn mukaan tietyillä mukavuuksilla, kuten omalla saunalla varustetuista asunnoista, ollaan kuitenkin valmiita maksamaan hieman korkeampaa vuokraa.

Huoneiston kuntoa pidettiinkin kolmanneksi tärkeimpänä vuokrakodin valintaan vaikuttavana ominaisuutena. Myös mahdollisuus vaikuttaa oman kodin vuokra-asunnon kuntoon ja ilmeeseen, esimerkiksi seiniä maalaamalla, koettiin tärkeäksi.

Asunnon pohjaratkaisu arvioitiin neljänneksi tärkeimmäksi asunnonvalintaan vaikuttavaksi tekijäksi. Neliöiden määrän ohella vuokra-asunnon etsijä arvostaa huoneiston hyvää pohjasuunnittelua, avaria huoneita sekä tilan tuntua.

Vuokrakodin hyvän sijainnin lisäksi panelistit painottivat joukkoliikenneyhteyksiä, jotka nousivat viidenneksi tärkeimmäksi hyvän vuokra-asunnon ominaisuudeksi. Kuitenkin vain hieman yli viidennes vastaajista korosti joukkoliikenteen merkitystä.

”Perustimme digitaalisen asukaspaneelin tänä keväänä. Halusimme tarjota asiakkaillemme väylän vaikuttaa oman asuinympäristönsä kehittämiseen ja saada nopeaa tutkimustietoa liiketoimintamme kehittämisen tueksi”, SATOn markkinointi- ja viestintäjohtaja Miia Eloranta kertoo.

SATO Pulssin TOP 5 -lista – nämä ominaisuudet ratkaisevat vuokrakodin valinnan:

Sijainti 78 %

Hinta 69 %

Huoneiston kunto 46 %

Pohjaratkaisu 35 %

Joukkoliikenneyhteydet 21 %

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös