Yritysuutiset

Raaka-aineen saatavuusongelmat painoivat HKScanin tuloksen reippaasti pakkaselle

Elintarviketeollisuusyhtiön toinen neljännes jatkui haastavana. Sekä ensimmäisen vuosipuoliskon että toisen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto jäivät viime vuodesta.

Toisen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli -1,2 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden toisella vuosineljänneksellä oli positiivinen 2,2, miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos oli -0,36 (-0,18) euroa tammi–kesäkuussa ja -0,22 (-0,01) euroa toisella neljänneksellä. Tappio oli odotettua kovempi, sillä analyytikoiden konsensusennuste toiselle vuosineljännekselle oli -0,04 euron ja -0,01 euron haarukassa.

HKScanin toimitusjohtajan, Jari Latvalan mukaan liikevoiton pienenemisen syynä oli erityisesti suurimpien markkina-alueidemme Ruotsin ja Suomen liikevoiton supistuminen. Tanskan liikevoitto parani hieman, ja Baltian liikevoitto pysyi ennallaan toisella neljänneksellä. Lisäksi ensimmäisen vuosipuoliskon tulokseen vaikuttivat Rauman siipikarjatuotantolaitoksen miljoonan euron suuruiset käynnistyskustannukset.

Kotimaassa ja Ruotsissa vaikeuksia tuottivat raaka-aineen saatavuusongelmat.

”Naudanliharaaka-aineen saatavuus jatkui heikkona Ruotsissa ja Suomessa, mikä vaikutti toisen neljänneksen tulokseen. Suomessa sianlihatasetta onnistuttiin vakauttamaan entisestään, mikä yhdessä onnistuneen myyntimixin kanssa paransi sianlihan katetta. Touko- ja kesäkuun kylmä sää viivästytti grillikauden alkua kaikilla kotimarkkinoillamme ja heikensi grillimakkaroiden ja –lihojen myyntiä. Pekoni- ja ateriakomponenttikategorioiden myynti parani”, Latvala toteaa.

Tanskassa yhtiön johdonmukainen työ tehokkuuden parantamiseksi tuotti tuloksia, mikä näkyi alentuneina kustannuksina ja liiketappion pienentymisenä. Myös Baltia onnistui toiminnoissaan hyvin, toimitusjohtaja toteaa.

Kommentoi
Ylös
>