Pelkosen mukaan Suomessa ei täysin ymmärretä puhtaan veden arvoa.
”Pullotetulla vedellä on suuret markkinat Euroopassa, Aasiassa, Intiassa ja Saudi-Arabiassa. Näissä paikoissa laadukkaasta ja puhtaasta vedestä ollaan valmiita maksamaan meistä, puhtaaseen hanaveteen tottuneista suomalaisista, pökerryttäviltä tuntuvia summia. Pakattua vettä myydään maailmalla noin 200 miljardin dollarin arvosta vuodessa ja ennusteiden mukaan summa olisi vuonna 2020 jopa 280 miljardia dollaria”, Pelkonen kirjoittaa blogissaan.
Kansanedustajan mukaan suomalaisen puhtaan veden vienninedistäminen kuitenkin takkuaa verotuksen vuoksi. Veden tuottajia rangaistaan kotimaassa epäreilulla verotuksella. Suomi on ainoa EU-jäsenmaa, jossa kerätään valmisteveroa pullotetusta vedestä.
”On absurdia, että veroton vesijohto- tai lähdevesi muuttuu verolliseksi, kun se laitetaan pulloon. Virvoitusjuomaveron (0,11 euroa per litra) ja arvolisäveron jälkeen tuotteesta peritään vielä juomapakkausvero (0,51 euroa per litra), jolloin suurin osa tuotteen hinnasta muodostuu veroista.”
Vaikka Suomessa on puhdasta luonnonvettä saatavilla mielin määrin, tuodaan maahan pullotettua vettä huikeasti enemmän kuin sitä viedään ulkomaille.
Tullin tilastojen mukaan Suomeen kuitenkin tuotiin vuonna 2016 yli 20 miljoona litraa pullotettua vettä ja vastaavasti vietiin vaivaiset 1,5 miljoonaa litraa. Pelkosen mukaan suurin osa Suomeen tuodusta vedestä on Saksasta tuotua vichyä.
”Mielestäni on lähes rikollista, että vesi, joka meillä on Unescon tekemän Wold Water Development Report-tutkimuksen mukaan maailman parhainta, häviää kaupallisesti tuontivedelle”, kansanedustaja lataa.
Pelkosen mukaan suomalaisella luonnonvedellä voisi olla valtavat vientimarkkinat.
”Lähi-idässä vettä pidetään jo yhtä arvokkaana luonnonvarana kuin öljy. Toisin kuin öljy, vesi ei meiltä ainakaan lopu. Geologian tutkimuskeskuksen mukaan uutta pohjavettä muodostuu Suomessa 5,4 miljoona kuutiota vuorokaudessa, joten meillä on käsillämme kultakimpale, jonka potentiaalia emme ole vielä täysin ymmärtäneet.”
Puhdas #vesi on kansallisaarre https://t.co/n9oQamKHHL #brändäys #Suomi #vienti #mahdollisuus
— Jaana Pelkonen (@JaanaPelkonen) 27. heinäkuuta 2017