Sijoitusideat

Nordea: Investor on aliarvostettu osake

Pankin pohjoismaisesta mallisalkusta löytyvä sijoitusyhtiö tarjoaa laajan houkuttelevan salkun sekä listattuja että listaamattomia yhtiöitä.

Pankin pohjoismaisesta mallisalkusta löytyvä sijoitusyhtiö tarjoaa laajan houkuttelevan salkun sekä listattuja että listaamattomia yhtiöitä.

Investor tarjoaa pörssiyhtiön kautta mahdollisuuden sijoittaa listaamattomiin yhtiöihin. Investor AB on vuonna 1916 perustettu ruotsalainen sijoitusyhtiö, jota on alusta asti hallinnut Wallenbergin suku. Yhtiö omistaa merkittäviä osuuksia lukuisissa ruotsalaisissa yrityksissä.

Sijoitusyhtiön sijoitussalkku on jakautunut listattujen omistusten (noin 70 %) ja listaamattomien omistusten kesken (noin 30 % salkusta), Nordea kertoo aamukatsauksessaan.

Pankin mukaan merkittäviin listaamattomiin omistuksiin kuuluvat leikkaussali‐ ja haavanhoitotuotteita valmistava Mölnlycke ja pääomasijoittaja EQT, joiden molempien kassavirtatuotot ovat vahvat. Suurimmat listatut omistukset ovat ruotsalaiset suuryhtiöt ABB, Atlas Copco, SEB sekä AstraZeneca.

Ruotsalaisyhtiö on Nordean näkemyksen mukaan selkeästi aliarvostettu.

”Investorin osakkeessa on noin 24 %:n aliarvostus suhteessa nettovarallisuuteen. Viimeviikkojen markkinaheiunta on painanut yhtiön kurssia ja kasvattanut aliarvostusta nettovarallisuuteen. Näemmekin aliarvostuseron suhteessa nettovarallisuuteen houkuttelevana oston paikkana.”

Investorin omistamien listaamattomien yhtiöiden kasvu on vahvaa. Nordean arvioin mukaan Investorin nykyinen alihinnoittelu suhteessa omistusten arvoon on perusteettoman suuri, sillä läpinäkyvyys listaamattomissa omistuksissa on parantunut ja hallintokustannukset ovat laskeneet huomattavasti.

”Läpinäkyvyyden parantuminen sekä erityisesti listaamattomien salkkuyhtiöiden vahvat kassavirrat puoltaisivat pienempää aliarvostusta suhteessa omistusten arvoon.”

Investorin hinta suhteessa tasesubstanssiin, eli P/B-kerroin, on 0,88x ja P/E-kerroin 3,66 laskettuna viimeisen 12 kuukauden tuloksella.

Ruotsalaisyhtiö on ollut viime vuosina vakaa osingon kasvattaja, sillä osinko on noussut tasaisesti viitenä viimeisen vuotena. Thomson Reutersin tietokannan mukaan analyytikot odottavat osinkojen kasvun jatkuvan. Vuoden 2018 odotetulla osingolla laskettu osinkotuotto on 3,3 prosenttia.

Kommentoi
Ylös
>