Euroopassa osakkeet kallistuivat myös maanantaina, kun keskeisistä osakeindekseistä Stoxx Europe 600 kohosi 0,37 % ja Euro Stoxx 50 sulkeutui 0,22 % plussalle. Osakkeita tuki euron heikentyminen, mikä oli seurausta Katalonian kansanäänestyksestä. Äänestäjistä peräti 90 % kannatti alueen itsenäistymistä. Katalonian merkitys Espanjan taloudelle on suuri, sillä se kattaa lähes 20 % maan bruttokansantuotteesta ja verotuloista peräti noin 21 %. Näin ollen Katalonian itsenäistyminen olisi merkittävä takaisku viime aikoina hyvin kehittyneelle Espanjan taloudelle. Espanjan hallitus onkin tuominnut äänestyksen laittomana.
Äänestystuloksen jälkeen Espanjan valtionlainojen korkotaso oli selvässä noususuunnassa sekä maan osakemarkkinat (IBEX 35 -1,21 %) laskusuunnassa. Euroalueen osakemarkkinoiden kehityksen kannalta äänestystulos voi lyhyellä aikavälillä kääntyä positiiviseksi ajuriksi euron mahdollisen heikentymisen kautta. Erityisesti Saksan vientivetoiset yhtiöt saisivat tukea heikommasta eurosta. Riskinä tosin kolikon kääntöpuolella on Espanjan taloustilanteen mahdollinen heikentyminen (sekä Espanjan valtionlainojen korkotason kohoaminen), mikä omalta osaltaan alentaisi koko euroalueen talouskasvua.
ISM:n tehdasteollisuuden ostopäällikköindeksi korkeimmalle tasolle sitten vuoden 2004
USA:sta saatiin maanantaina ISM:n tehdasteollisuuden ostopäällikköindeksi, joka päätyi syyskuun osalta peräti lukemaan 60,8. Ekonomistit odottivat keskimäärin lukemaa 58,0. Syyskuun lukema on korkein sitten toukokuun 2004. Erityisesti uusien tilauksien määrä kasvoi syyskuussa ja lisäksi ostopäällikköindeksi sai tukea raaka-aineiden hyvästä hintakehityksestä.
Osakesäästäjät on valtakunnallinen sijoittajien yhteisö, joka auttaa jäseniään ja yhteiskuntaa vaurastumaan järkevän taloudenpidon ja tuottavan säästämisen avulla.
Yhteisö tarjoaa sijoittajille lisäarvoa riippumattoman ja arvokkaan tiedon, sijoitusosaamisen ja rahanarvoisten etujen muodossa sekä toimii linkkinä sijoittajien ja sijoituskohteiden välillä. Yhteisön jäseneksi voit liittyä tästä.