Rahastosijoittajat hylkivät Pohjois-Amerikkaa

Vuoden alusta laskettuna Pohjois-Amerikkaan sijoittavat osakerahastot ovat menettäneet selvästi eniten varoja kotimaisista sijoitusrahastoista, lähes miljardi euroa.
New York USA Yhdysvallat talouskriisi New York USA Yhdysvallat talouskriisi

Eurooppaan ja globaalisti sijoittavat osakerahastot ovat olleet selviä voittajia nettomerkinnöillä mitaten, kertoo Finanssiala tiedotteessaan. Eurooppaan sijoittavat rahastot ovat tänä vuonna keränneet nettomääräisesti 586 miljoonaa rahastopääomia.

Finanssialan mukaan syyskuun lopulla käydyt Saksan liittopäivävaalit eivät aiheuttaneet suuria liikkeitä osake- tai valuuttamarkkinoilla. Talouskasvun kiihtyminen, luottamusindikaattorien koheneminen, yritysten hyvät tulokset ja matala korkotaso ohjaavat edelleen varoja riskisempiin sijoituskohteisiin, kuten osakkeisiin.

Elina Salminen Finanssiala analyytikko
Finanssialan analyytikko Elina Salminen.

”Osakkeisiin uskotaan edelleen. Vaikka osakekurssien nousu on jatkunut jo pitkään ja arvostustasotkin ovat kohtalaisen korkeat, on globaalin talouden vahvuus ja yritysten hyvä tuloskunto yhdistettynä matalaan korkotasoon sellainen ympäristö, missä osakkeet tyypillisesti pärjäävät”, summaa Finanssiala ry:n analyytikko Elina Salminen.

Syyskuussa pitkät korot kääntyivät maltilliseen nousuun, mikä näkyi pitkän koron rahastojen arvonlaskuna. Koroilla ei silti edelleenkään ole merkittäviä nousupaineita, koska inflaatiovauhti on hyvin hidas kehittyneissä talouksissa. Yhdysvaltojen keskuspankki Fed aloittaa lokakuusta lähtien hyvin maltillisen taseensa supistamisen 10 miljardilla dollarilla kuukaudessa, minkä lisäksi keskuspankki suunnittelee nostavansa ohjauskorkoaan vielä kertaalleen ennen vuoden loppua. Fedin päätökset hieman vahvistivat dollaria suhteessa euroon.

Pohjois-Amerikan rahastojen nettomerkinnät ovat vuoden alusta pakkasella 951 miljoonaa euroa ja syyskuussakin nettomerkinnät vähenivät 72 miljoonaa.

Miksi Pohjois-Amerikka ei nyt kiinnosta sijoittajia?

Salminen kertoo SalkunRakentajalle, että kotimaiset rahastosijoittajat ovat luultavasti halunneet kotiuttaa voittoja Yhdysvalloista kuluvan vuoden hyvän kehityksen ja jo yli kahdeksan vuotta jatkuneen nousumarkkinan vuoksi.

Myös politiikalla saattaa olla oma vaikutuksensa sijoittajien toimintaan. ”Joitakin sijoittajia pelottaa Donald Trumpin politiikan epävarmuus”, Salminen arvioi.

Analyytikon mukaan myös osakkeiden arvostustaso on noussut Yhdysvalloissa korkeaksi, samalla kun Euroopan osakemarkkinat näyttävät arvostuskertoimiltaan houkuttelevammilta.

Salmisen mukaan pidemmällä aikavälillä Yhdysvaltojen keskuspankin kiristyvä rahapolitiikka voi vaikuttaa rahastosijoittajien käyttäytymiseen. Rahapolitiikan kiristyminen tarkoittaa yleensä korkojen nousua, mikä vähentää osakkeiden kiinnostavuutta. Euroopassa rahapolitiikkaa ei ole vielä kiristetty, eikä Salminen usko EKP:n nostavan ohjauskorkoa lähiaikoina.

Toisaalta vielä ei ole nähty pitkien korkojen nousua kiristyneestä rahapolitiikasta huolimatta. Salmisen mukaan tämä johtuu USA:n alhaisesta inflaatiosta. ”Globalisaatio, robotisaatio ja teollisten työpaikkojen muuttuminen palvelualan työpaikoiksi ovat laskeneet inflaatiopaineita”, Salminen toteaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Kannattaako taloyhtiön omistama sijoitusasunto myydä remontin tullessa?

Seuraava artikkeli

Desentum tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa patentoituun, uuden sukupolven allergiarokotteeseen