Investors Houselta vahva Q3-raportti, ohjeistus ennallaan

Alkavalla viikolla sijoittajien huomio keskittyy erityisesti käynnissä olevaan tuloskauteen.
Osakesäästäjät aamupala sijoituskatsaus sijoittaminen Osakesäästäjät aamupala sijoituskatsaus sijoittaminen

Euroopan osakemarkkinat sulkeutuivat perjantaina plussalle, Stoxx Europe 600 +0,28 %. Yksittäisistä Stoxx 600-indeksin sektoreista laskussa olivat pankit (-0,85 %). Sitä vastoin nousupuolelta löytyi iso nippu sektoreita, kuten mm. autoalan yhtiöt (+0,42 %), media (+1,06 %). matkailu & vapaa-aika (+0,71 %).

Viime viikolla osakkeita tuki Euroopassa erityisesti euron ja punnan heikentyminen suhteessa dollariin. Alkavalla viikolla sijoittajien huomio keskittyy Euroopassa ostopäällikköindeksilukemiin, joita saadaan jo viikon aluksi maanantaina. Myös tuloskausi jatkuu vilkkaana Euroopassa.

Wall Street sulkeutui perjantaina plussalle, S&P 500 +0,31 %. Yksittäisistä sektoreista terveydenhoito (+0,8 %) ja teknologia (+0,8 %) kallistuivat eniten.

Alkava viikko on Yhdysvalloissa makrotilastojen osalta varsin rauhallinen. Perjantaina saadaan kuitenkin lukemia kuluttajasentimentin kehityksestä Michiganin Yliopiston raportin muodossa.

Investors Houselta vahva Q3-raportti

Kiinteistösijoitusyhtiö Investors House raportoi maanantaina kolmannen kvartaalin osavuosikatsauksen. Yhtiön heinä-syyskuun katsauskaudella oli kaksi painopistettä: perusliiketoiminnan kehittäminen ja Orava Asuntorahaston koko osakekantaa koskevan julkisen vapaaehtoisen vaihtotarjouksen tekeminen.

Investors Housen perusliiketoiminnan liikevaihto kasvoi vertailukaudesta peräti 158 % 1,967 miljoonaan euroon ja tulos 99 % 0,4 miljoonaan. Operatiivinen tulos (EPRA) kohosi 114 % 0,562 miljoonaan euroon. Yhtiön nettovarallisuus kasvoi vastaavasti vertailukauden 6,41 eurosta per osake 7,52 euroon.

Investors House piti aiemmin 7.8.2017 annetun ohjeistuksensa ennallaan. Yhtiö arvioi, että sen operatiivinen tulos (EPRA) paranee merkittävästi vuonna 2017 edellisvuoteen verrattuna. Investors House aikoo myös päivittää sen keskipitkän aikavälin tavoitteet ja julkistaa ne 27. marraskuuta.

Investors House on Osakesäästäjien yhteistyökumppani.

Osakesäästäjät on valtakunnallinen sijoittajien yhteisö, joka auttaa jäseniään ja yhteiskuntaa vaurastumaan järkevän taloudenpidon ja tuottavan säästämisen avulla.

Yhteisö tarjoaa sijoittajille lisäarvoa riippumattoman ja arvokkaan tiedon, sijoitusosaamisen ja rahanarvoisten etujen muodossa sekä toimii linkkinä sijoittajien ja sijoituskohteiden välillä. Yhteisön jäseneksi voit liittyä tästä.

 

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
laina vippi luotto raha talous

Kuluttajaliitto: Pikavippien mainonta kiellettävä

Seuraava artikkeli
Lippo Suominen Nordea päästrategi

Nordean päästrategi: Voittoja kotiin osakkeista – kohonneita odotuksia vaikeampi ylittää