Osakesäästäjien aamupala

Torstaista tulossa rauhallinen päivä osakemarkkinoilla, Oravalta vaisu kolmas kvartaali

Euroopan osakemarkkinat päätyivät torstaina miinukselle, Stoxx Europe 600 -0,27 %. Yksittäisistä sektoreista autoalan yhtiöt (-1,0 %) ja matkailu & vapaa-ajan yritykset (-0,8 %) olivat selvässä laskusuunnassa.

Matkailualan yhtiöt halpenivat, kun matkatoimisto Thomas Cook Groupin osake halpeni Lontoossa peräti 8,38 %. Yhtiö kertoi sen Iso-Britannian liiketoiminnan tuloksen laskeneen peräti 40 % vuositasolla. Tulosta painoivat hotellien kohonnut hintataso, halventunut punta ja Espanjan kiristynyt hintakilpailu.

Saksasta saatiin torstaiaamuna kolmannen kvartaalin lopullinen BKT-lukema. Maan BKT kasvoi ennakkotilaston mukaisesti 2,3 % vuositasolla. Ekonomistit olivat odottaneet jopa lukeman kohoamista 2,6 prosenttiin.

Yhdysvaltain osakemarkkinoilla keskiviikkona loivaa laskua

Wall Street päätyi keskiviikkona loivasti miinukselle, S&P 500 -0,08 %.

Keskiviikkona saatiin Yhdysvalloista Michiganin Yliopiston raportoima kuluttajasentimentti. Lopullinen lukema kohosi ennakkolukemasta 97,8 lukemaan 98,5. Kuluttajasentimentti on edelleen historiallisesti korkealla tasolla ja indikoi maan talouskasvun vahvaa jatkumista.

Torstaina Yhdysvaltain osakemarkkina on kiinni kiitospäivän vuoksi.

Orava Asuntorahastolla heikko kolmas kvartaali

Orava Asuntorahasto raportoi torstaina kolmannen kvartaalin osavuosikatsauksen. Yhtiön liikevaihto laski heinä-syyskuussa viime vuoden vertailukauden 3,5 miljoonasta eurosta 2,9 miljoonaan. Oravan tulos heikkeni vastaavasti 0,518 miljoonasta eurosta 0,109 miljoonaan. Yhtiön nettovuokratuotto katsauskaudella oli 4,3 % (vertailukaudella 4,2 %). Orava muutti osavuosikatsauksen yhteydessä taloudellista ohjeistustaan kuluvasta vuodesta. Oravan osakekohtainen nettovarallisuus 30.9.2017 oli 9,94 euroa, kun se vuoden alussa oli 10,11 euroa. Yhtiö arvioi nyt, että sen tulos asettuu kuluvana vuonna välille -1 ja 2 miljoonaa euroa. Aiempi arvio oli 0-3 miljoonaa euroa.

 

Osakesäästäjät on valtakunnallinen sijoittajien yhteisö, joka auttaa jäseniään ja yhteiskuntaa vaurastumaan järkevän taloudenpidon ja tuottavan säästämisen avulla.

Yhteisö tarjoaa sijoittajille lisäarvoa riippumattoman ja arvokkaan tiedon, sijoitusosaamisen ja rahanarvoisten etujen muodossa sekä toimii linkkinä sijoittajien ja sijoituskohteiden välillä. Yhteisön jäseneksi voit liittyä tästä.

 

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös