EVA:n mukaan palkansaajat maksavat tuloveroja vuonna 2018 tulotasosta riippuen 0,2—0,5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2017.
Palkkaverotuksen kevenemistä vähentää ansiotason arvioitu 1,5 prosentin nousu. Pienipalkkaisten kohdalla ansiotason nousu pienentää veronalennusta noin 0,3 prosenttiyksikköä ja 3 250 euron keskituloilla kevennys sulaa kokonaan pois.
Palkansaajan tuloverotuksen lopullinen muutos riippuu EVA:n mukaan asuinkunnasta: 52 kuntaa korottaa kunnallisveroa ja seitsemässä kunnassa tuloverotus kevenee.
Palkansaajan kokonaisveroaste pysyy kuitenkin vuonna 2018 edellisvuoden tasolla, koska kulutusverotus hieman kiristyy.
EVA:n mukaan arvonlisäverotus pysyy ennallaan, mutta valmiste- ja tuoteveroja korotetaan muun muassa tupakkatuotteiden ja alkoholin sekä öljy- ja kaukolämmityksen osalta. Kotitalouksien kulutusmenoilla painotettu kulutusveroaste kohoaa 0,1 prosenttiyksikköä 22,2 prosenttiin.
Työnantajan välilliset työvoimakustannuksen sen sijaan alenevat vuonna 2018. Yksityisen työnantajan maksamista palkoista perittävät sosiaalivakuutusmaksut alenevat keskimäärin 0,6 prosenttiyksikköä 21,8 prosenttiin.
EVAn Verokone laskee palkansaajan kokonaisveroasteen. Kokonaisveroaste kertoo, mikä prosenttiosuus tuloista menee valtion tuloveroihin, kunnallisveroon, arvonlisä- ja valmisteveroihin sekä sosiaalivakuutusmaksuihin (mukaan lukien työnantajan maksut). EVAn Verokone on nyt päivitetty vuoden 2018 luvuilla.
Voit selvittää kokonaisveroasteesi osoitteessa www.totuusveroistasi.fi.