Talouden trendit

Nuoria ei asuntolainat kiinnosta – POP Pankin johtaja tietää syyn

POP Pankki on tutkinut juuri julkaistussa kansalaissuhdanne-ennusteessaan kotitalouksien velkaantumista.

Tutkimuksen mukaan kotitalouksien velkaantuminen kasvaa edelleen, vaikka nuoret ottavat asuntolainoja aiempaa varovaisemmin. Tämä voi vaikuttaa jatkossa kotitalouksien vaurastumiseen.

Kotitaloudet ovat velkaantuneet lisää koko 1990-luvun laman jälkeisen ajan. Viime vuosina kotitalouksien lainojen määrä on ollut yli 120 prosenttia suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin, kun se ennen lamaa oli vain vähän yli 60 prosenttia.

Pankin mukaan asuntolainan rinnalle ovat tulleet lisäksi kulutusluotot ja muut vakuudettomat lainat, joiden määrä kasvaa.

Velkaantumiskehitys on selvästi eriytynyt eri ikäluokissa.

”35-44-vuotiaat ovat nyt velkaisin ikäluokka, kun aiemmin velkaa oli eniten 25-34-vuotiailla. Nuorten ikäluokkien velkaantuneisuus on kääntynyt laskuun, ja asuntolainan ottoa harkitaan vasta lähempänä neljääkymmentä”, toteaa POP Pankin johtaja Timo Hulkko.

Yksi syy nuorten aiempaa alhaisempaan intoon nostaa asuntolainoja on Hulkon mukaan se, että perheen perustamisen ikä on noussut.

”Finanssikriisin jälkeinen hidas talouskasvu ja epävarmuus omasta työllistymisestä ovat saaneet nuoret aikuiset varovaisiksi myös asuntomarkkinoilla. Merkittävä syy on myös se, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla nuorilla ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa asuntoa, koska he kilpailevat samoista pienistä asunnoista asuntosijoittajien kanssa.”

Omistusasunnon hankinta on ollut keskeinen kanava kotitalouksien vaurastumiselle. POP Pankin ennusteessa pidetäänkin huolestuttavana, että nyt aiempaa suuremmalta osalta nuoria vaurastuminen näyttäisi jääneen väliin, vaikka asuntolainojen korot ovat matalat.

POP Pankin tuore kansalaissuhdanne-ennuste kertoo, että Suomen talouden kasvu on vihdoinkin kunnolla vauhdissa. Ripeästä talouskasvusta huolimatta työllisyys on Suomessa kohentunut hitaasti.

Kuluttajien odotukset ovat valoisia, vaikka palkkojen nousu on ollut vaatimatonta. POP Pankin mukaan nyt tehtävät palkkaratkaisut ovat riittäviä kotitalouksien ostovoiman vahvistamisessa, mutta ne eivät kuitenkaan vaaranna viennin kasvua.

”Talouskasvun jatkuessa työllisyystilanne paranee ja työttömyyden lasku vauhdittuu. Näiden myötä työttömyysaste laskisi ensi vuonna nykyisen 8,6 prosentin sijaan 8,0 prosenttiin”, Hulkko toteaa.

BKT kasvaa POP Pankin kansalaissuhdanne-ennusteen arvion mukaan tänä vuonna 3,2 prosenttia ja ensi vuonna 2,5 prosenttia.

Lue tästä POP-Pankin kansalaissuhdanne-ennuste.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info@salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös