Tulokset perustuvat Intrumin raporttiin kuluttajien maksutavoista. Selvityksen mukaan 31 prosenttia suomalaisvanhemmista kertoo kokevansa sosiaalista painetta ostaa lapsilleen jotain, johon heillä ei oikeastaan olisi varaa. Määrä on hyvin lähellä eurooppalaista keskiarvoa (33 prosenttia).
Intrumin teettämän eurooppalaisten kuluttajien maksukäyttäytymistä selvittävän kyselyn mukaan noin neljännes suomalaisvanhemmista on lainannut rahaa kerran tai useammin viimeisen kuuden kuukauden aikana tai käyttänyt luottokortin luottorajan täyteen ostaakseen jotain lapsilleen.
Vanhempien kokema sosiaalinen ryhmäpaine kuluttaa yli varojensa kohdistui voimakkaimmin erityisesti merkkivaatteita, kenkiä ja matkapuhelimia koskeviin hankintoihin. Pelikonsolit, videopelit, urheiluvarusteet sekä matkat olivat seuraavaksi suosituimpia hankintoja, joiden kohdalla lapsiperheet näyttäisivät kuluttavan yli varojen.
”Yhteiskunnassamme ja arvoissamme tapahtuvat muutokset heijastuvat myös kulutuskäyttäytymiseen. Tällä hetkellä vallitsee kuluttajien markkinat, ja sosiaalinen media mahdollistaa trendien syntymisen ja leviämisen ennennäkemättömällä vauhdilla. Ihmisillä on kautta aikojen ollut tarve tulla sosiaalisesti hyväksytyksi omissa vertaisryhmissään, ja lasten ja nuorten keskinäinen vertailu voi olla kovaakin. Näillä seikoilla voi olla vaikutuksia vanhempien ostopäätöksiin”, pohtii Intrumin myynti- ja markkinointijohtaja Juha Iskala tuloksen syitä.
Iskalan mukaan on kuitenkin hyvä muistaa, että vanhemmilla itsellään on paras ymmärrys omasta taloudellisesta maksukyvystään, ja että omilla valinnoillaan he välittävät myös lapsilleen signaalin ja mallin kestävästä taloudenpidosta – taidosta, jonka varaan jokaisen nuoren on turvallista oma taloutensa rakentaa.
Kun otetaan huomioon kaikki suomalaiset vastaajat, 21 prosenttia kokee, että sosiaalinen media luo paineita kuluttaa yli varojensa. Euroopassa vastaava luku on jopa 39 prosenttia.
Intrum on kerännyt tutkimustietoa 24 401 kuluttajalta 24 Euroopan maasta muodostaakseen kuvan Euroopan kuluttajien jokapäiväisestä elämästä; heidän kuukausittaisesta kulutuskäyttäytymisestään ja kyvystään hoitaa henkilökohtaista talouttaan.