Talouskasvun voimistuminen ja työllisyyden ennustettua parempi kehitys helpottavat julkisen talouden tilannetta. Suhdannetilanteen kohennuttua finanssipolitiikan pitäisi kuitenkin olla nykyistä kireämpää.
Finanssipolitiikalla tarkoitetaan valtion harjoittamaa talouspolitiikkaa eli julkisen talouden ylijäämän pienentämistä tai alijäämän, lainanoton kasvattamista. Se on käytännössä verojen alentamista ja/tai julkisten menojen kasvattamista (kuten julkisen sektorin investoinnit, kulutus ja tulonsiirrot).
Neuvoston mukaan suhdannekorjattu valtiontalouden alijäämä tulee ennusteiden mukaan olemaan lähes puolitoista prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2019. Sitä koskevan tavoitteen (0,5 % BKT:stä) saavuttaminen vaatisi julkisyhteisöjen rahoitusaseman kohentamista noin 2,1 miljardilla eurolla. Jotta hallituksen oma tavoite julkisen talouden tasapainosta saavutettaisiin, tulisi julkisen sektorin menoja pienentää tai tuloja kasvattaa tämän lisäksi 0,3 miljardilla eurolla.
Hallitusohjelman mukaan julkista taloutta tasapainotetaan asteittain hallituskauden aikana. Kilpailukykysopimuksen vaikutusten kompensoimiseksi toteutettujen veronalennusten vuoksi julkisyhteisöjen rakenteellinen alijäämä kuitenkin kasvoi vuonna 2017 ja kasvaa edelleen vuonna 2018, arviointineuvosto toteaa.
”Nopean talouskasvun ja laskevan työttömyyden aikana kotimaista kysyntää voimistavalle finanssipolitiikalle ei ole tarvetta. Finanssipolitiikan tulisi keskittyä julkisen talouden keskipitkän ja pitkän aikavälin kestävyyden turvaamiseen”, arviointineuvosto linjaa.
Neuvoston mielestä on olemassa vaara, että kotimaisen kysynnän kohentamiseen tähtäävä elvyttävä suhdannepolitiikka vaikuttaa vasta kun talous jo kasvaa.
”Hallituksen talouspoliittisen ohjelman taustalla oli odotus talouskasvun hitaasta elpymisestä kohti pitkän aikavälin kasvuvauhtia. Ulkoisen kysynnän kasvun aloittaman elpymisen voimakkuus ja siihen liittyvä julkisen talouden kohentuminen ovat tulleet yllätyksenä. Finanssipolitiikan yleistä viritystä ei ole kuitenkaan muutettu vastaamaan muuttunutta suhdannekuvaa. Tämän sijaan veropolitiikasta on tullut kaiken kaikkiaan keventävää hallituksen toimikauden aikana.”
Hallituskauden alussa finanssipolitiikkaa määrittivät menojen kasvun vakauttaminen ja sitoumus olla nostamatta veroastetta. Hallitus on pitänyt kiinni päätöksistä menojen vakauttamiseksi, mutta keventänyt verotusta huomattavasti.
Neuvoston mielestä julkisen talouden kestävyyden kannalta verotuksen keventäminen on ongelmallista ja lisää tarvetta julkisen talouden vakautukselle tulevaisuudessa.
Nykyisessä taloustilanteessa finanssipolitiikan ei siis tulisi olla elvyttävää. Sen sijaan pitäisi keskittyä tekemään toimia, jotka pienentävät rakenteellista alijäämää ja parantavat julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä, neuvosto vaatii.
Talouspolitiikan arviointineuvosto perustettiin vuonna 2014 talouspolitiikan tavoitteiden ja keinojen riippumatonta arviointia varten. Neuvoston tavoitteena on parantaa talouspolitiikan valmistelun ja päätöksenteon laatua sekä tuoda tutkimustietoon pohjautuva riippumaton näkökulma talouspoliittiseen keskusteluun.
Arviointineuvoston puheenjohtaja on professori Roope Uusitalo. Muut jäsenet ovat professori. Torben M. Andersen, professpro Anneli Anttonen, professori Kaisa Kotakorpi ja professori Mikko Puhakka.
Lue koko talouspolitiikan arviointineuvoston raportti täältä.
Arvoisa professoriklubi näkyy kiitettävällä innolla sisäistäneen poliittisen toimeksiantajansa agendan, jonka mukaan julkinen talous määrää finanssipolitiikan suunnan. Jos vaihtoehtoina ovat turhien julkistalouden osien karsiminen tai toisaalta veronalennukset, vain jälkimmäinen ymmärretään ottaa edes käsittelyyn harkittaessa talouden ”vakauttamiseen” ja julkisen sektorin ”tasapainottamisen” keinoja. Taikasanoja tietenkin molemmat, sisältö lähinnä poliittinen.
Tämäkin lause:
”veronalennusten vuoksi julkisyhteisöjen rakenteellinen alijäämä kuitenkin kasvoi”
..voitaisiin vastakkaisen ideologian leiristä käsin lausua muodossa ”Julkisyhteisöjen loputtoman rahantarpeen vuoksi veronalennusten alijäämä kasvoi” (ts veronalennuksia ja palkankorotuksia ei voitu tehdä toivotussa laajuudessa).
Suomen ”julkisyhteisöjä”, siis massiivisia, verosyöppöjä ja enimmäkseen turhia poliittisten virkamiesten loppusijoituslaitoksia, vaivaava ”alijäämä” on pelkkä kiertoilmaus sille, että isäntänsä suoleen pesiytyneellä ja alati kasvavalla lapamadolla on jatkuva nälkä, mutta peittääkseen asioiden todellisen tilan, se yrittää kätkeä loiselämänsä finanssipoliittisen sanahelinän taakse.
Hyvä aika säästää ja sijoittaa rahastoihin ja osakkeisiin. Kulutus kasvaa muutenkin noususuhdanteessa joten kotitalouksien ylimääräisiä varoja voi sijoittaa enemmän rahoitussektorille jotta sitten laskusuhdanteissa, oman elämän pienituloisempina ja suurimenoisimpina aikoina on lisätulolähde, josta voi nostaa tuloja. Osta ja pidä, nosta korkeintaan osingot.
Tämä ”talouden politisoimisneuvosto” on sokea lausumiensa perusmotiiville, joka on koko talouden muuttaminen julkiseksi.
Sosialismin ytimessä on juuri valtion talousmonopolin vahvistaminen – ja sitä myötä myös aatteellisen monopolin. Yksityisen talouden salliminen olisi myönnytys yksilönvapaudelle eli sille, että ihminen voi olla olemassa myös ilman häntä määrittävää yhteiskuntaa. Lenin kuitenkin oli jyrkästi toista mieltä, kuin myös nämä Lenininsä lukeneet poliittiset professorit.
Demokratia on tälle ”jälkibernsteinilaiselle” sosialismille pieni ongelma, mutta siitäkin selvitään vaatimalla julkishallintoon niin paljon virkoja, että niiden haltijat kykenevät äänestämään valtaan julkishallinnon paisuttamista vaativat kansanedustajat.
Samaan mielikuvamanipulaatioon kuuluu vielä valtamedian valeuutisointi, jonka mukaan Suomen talouden ainoat ongelmat ovat portugalilaiset eläkeläiset ja panamalaiset veropakolaiset. Sekä tietenkin ne kuuluisat ”verottomat osingot”, johon myyttiin puolet tietyn puolueen kansanedustajista uskoo edelleen. Ja taitaa uskoa eräs presidenttiehdokaskin.
Suomennetaan vielä yksi lause vastaamaan meidän veronmaksajien näkökulmaa:
”Neuvoston mielestä julkisen talouden kestävyyden kannalta verotuksen keventäminen on ongelmallista ja lisää tarvetta julkisen talouden vakautukselle tulevaisuudessa.”
-Veronmaksajan mielestä julkistalouden pöhötaudin hoidon kannalta verotuksen keventäminen on oleellista ja lisää tarvetta ”suojatyöpaikkatalouden” alasajolle tulevaisuudessa.