Arvo-osakkeet

Fortum tavoittelee kasvavaa osinkoa

Fortum ylitti tulosodotukset neljännellä kvartaalilla.

Fortum ylitti tulosodotukset neljännellä kvartaalilla.

Energiayhtiö Fortumin oikaistu liikevoitto nousi viime vuoden neljännellä neljänneksellä reippaasti vuoden takaisesta yhteensä 295 miljoonaan euroon. Vuosi sitten liikevoitto jäi vain 188 miljoonaan euroon.

Kannattavuus ylitti myös analyytikoiden konsensusennusteet, sillä Factset-tietokannan mukaan analyytikot odottivat energiayhtiö Fortumilta noin 281 miljoonan euron liikevoittoa.

Osakekohtainen tulos oli loka-joulukuussa 0,28 euroa, kun analyytikot odottivat keskimäärin 0,24 euron osakekohtaista tulosta. Vuosi sitten neljännen neljänneksen tulos oli 0,16 euroa osaketta kohden.

Fortum piti sähkön kysyntänäkymät ennallaan. Yhtiö odottaa, että sähkön kysyntä Pohjoismaissa kasvaa edelleen keskimäärin noin 0,5 prosenttia vuodessa.

Fortumin toimitusjohtajan, Pekka Lundmarkin mukaan neljännellä vuosineljänneksellä tulos kehittyi monella osa-alueella ja vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi kaikilla operatiivisilla segmenteillä.

”Generation, City Solutions ja Russia -segmenttien hyvä tuloskehitys jatkui edelleen, mutta tiukka kilpailutilanne painoi Consumer Solutions -segmenttiä. Ekokemin ja Hafslundin yritysostojen lisäksi keskittyminen kustannustehokkuuteen koko konsernissa vaikutti myönteisesti tulokseemme”, Lundmark toteaa.

Fortum saavutti vuonna 2016 käynnistämänsä toiminnan tehostamisohjelman tavoitteeksi asetetut 100 miljoonan euron säästöt kiinteissä kuluissa. Lundmarkin mukaan kulusäästöt ovat mahdollistaneet sijoitukset tulevaisuuden hankkeisiin. Jatkossa keskitymme edelleen kustannustehokkuuteen ja investointien priorisointiin.

Odotettua kovemman tuloksen lisäksi energiayhtiöllä oli hyviä uutisia myös osinkosijoittajille.

Lundmarkin mukaan Fortumin strategian toteutuksen ja pääoman uudelleensijoittamisen myötä osingonmaksukyky vahvistuu entisestään. Fortumin hallitus ehdottaa, että osinko pysyy ennallaan ja että vuodelta 2017 maksetaan osinkona 1,10 euroa osakkeelta. Fortumin tavoitteena on maksaa vakaa, kestävä ja aikaa myöten kasvava osinko ja se pyrkii välttämään väliaikaista osingon leikkaamista edellyttäen, että markkinoiden näkymät pysyvät nykyisellään.

Moni analyytikko odotti alhaisempaa osinkoa. Ehdotettu 1,1 euron osinko tarkoittaa nykykurssilla 6,2 prosentin osinkoa.

Kommentoi
Ylös
>