Osakemarkkinoilla kuohuntaa, perusta silti vakaa

Kurssilaskun taustalla on äkillinen korkojen nousu etenkin USA:ssa, arvioi Handesbanken aamuraportissaan.
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

USA velkakirja 10 vuotta korkotaso korko

Pankin mukaan historiaansa nähden koholla olevat osakkeiden arvostustasot ovat herkkiä reagoimaan ripeästi nouseviin korkoihin. Osakemarkkinat nousivat nopeasti vuoden alussa, eikä ole mitenkään tavatonta, että vahvan nousun jälkeen nähdään korjausliikkeitä, Handelsbanken arvioi.

Osakemarkkinafundamentit ovat pankin mukaan edelleen tukevalla pohjalla.

”Tuloskausi on sujunut vahvasti, erityisesti Yhdysvalloissa, ja yritysten tulosnäkymät ovat edelleen hyvät. Reilu puolet S&P 500 –osakemarkkinaindeksin yrityksistä on julkistanut tuloksensa ja näistä yhtiöistä yli 80 prosenttia on ylittänyt markkinaodotukset. Makrotilastot indikoivat myöskin edelleen vahvaa talouskasvua globaalilla tasolla.”

Handelsbankenin mielestä osakemarkkinoiden arvostustasot ovat edelleen kohtuulliset kun niitä vertaa nykyisiin korkotasoihin.

Mikäli korot kuitenkin jatkavat voimakasta nousua voi tilanne muuttua ja silloin on aihetta suhtautua varovaisemmin riskillisiin sijoituksiin.

”On tietenkin vaikea arvioida, onko pahin lasku jo ohi vai vieläkö näemme lisää korjausliikettä. Kyse on pitkälti psykologisista tekijöistä. Seuraamme tilannetta tarkasti ja teemme tarvittaessa muutoksia sijoitussalkkuihin”, Handelsbanken toteaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

4 vinkkiä pörssiromahduksesta selviytymiseen

Seuraava artikkeli
työkuorma palautuminen stressi työ työtaakka talous

Stressaa sopivasti, löydä lisätehoa fiksusta palautumisesta