Asuntokauppa hiljeni helmikuussa – hinnat kovassa nousussa

Helmikuu oli koko maan tasolla tarkasteltuna hiljaisempi asuntokauppakuukausi kuin helmikuu vuosi sitten, kertoo Huoneistokeskus.
asuntojen hinnat kuvaaja asunnot asuntomarkkinat kaupungit talous asuntojen hinnat kuvaaja asunnot asuntomarkkinat kaupungit talous

asuntojen hinnat kuvaaja asunnot asuntomarkkinat kaupungit talous

Helmikuussa vanhojen asuntojen kauppa hiljeni Suomessa edellisen vuoden helmikuuhun verrattuna, kertoo Huoneistokeskus tiedotteessaan. Vanhojen asuntojen kauppoja tehtiin valtakunnallisesti helmikuussa seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin helmikuussa.

”Kun tarkastellaan tammi–helmikuun kauppamääriä, vanhojen asuntojen kauppamäärät ovat vain hieman jäljessä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna (-1 %). Odotamme asuntokaupan jälleen piristyvän kevättä kohden, sillä kuluttajaluottamus oli helmikuussa ennätyksellisen korkealla ja korot ovat edelleen matalat”, Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja Ari-Matti Purhonen kertoo.

Helmikuussa vanhojen asuntojen kauppa kasvoi viime vuoden helmikuuhun verrattuna Helsingissä seitsemän prosenttia (+46 kpl) ja esimerkiksi Kouvolassa kaksi prosenttia (+1 kpl).

Laskua kauppamäärissä sen sijaan nähtiin helmikuussa useimmissa suurimmista kaupungeista: esimerkiksi Espoossa vanhojen asuntojen kauppamäärät laskivat neljä prosenttia (-11 kpl), Vantaalla yhdeksän prosenttia (-19 kpl), Tampereella 11 prosenttia (-36 kpl), Turussa yhdeksän prosenttia (-25 kpl) ja Kuopiossa 10 prosenttia (-14 kpl) viime vuoden helmikuuhun verrattuna.

asuntokaupat kaupungit vanhat asunnot asuntomarkkinat asunnot talous

Matalien korkojen ja ennätyksellisen korkean kuluttajaluottamuksen vuoksi Huoneistokeskus ennustaa kuitenkin kaupan jälleen piristyvän kevättä kohden.

Vanhojen kerrostalokaksioiden neliöhinnat nousivat helmikuussa Helsingissä yhdeksän prosenttia, Espoossa 17 prosenttia ja Vantaalla viisi prosenttia viime vuoden helmikuuhun verrattuna. Lisäksi vanhojen kaksioiden neliöhinnat nousivat helmikuussa vuoden takaisesta muun muassa Turussa 13 prosenttia, Tampereella kahdeksan prosenttia, Vaasassa 20 prosenttia ja Lappeenrannassa 11 prosenttia.

Laskua vanhojen kerrostalokaksioiden neliöhinnoissa nähtiin vuoden takaiseen verrattuna helmikuussa Joensuussa (-4 %) ja Lahdessa (-5 %).

Koko maassa hinnat nousivat vuodessa 10 prosenttia.

asuntojen hinnat asunnot asuntomarkkinat kaupungit talous

Kotitaloudet nostivat tammikuussa 2018 uusia asuntolainoja 1,3 miljardin euron edestä.

Suomen Pankin mukaan mukaan uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli 0,94 prosenttia ja laskennallinen marginaali 0,92 prosenttia. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli tammikuun 2018 lopussa 95,9 miljardia euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,09 prosenttia.

Kotitalouslainoista oli tammikuun lopussa kulutusluottoja 15,2 miljardia euroa ja muita lainoja 16,9 miljardia euroa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
lapsi äiti yksinhuoltaja kotitalous talous

Tilastokeskus: Yhden huoltajan talouksien taloudellinen asema heikentynyt

Seuraava artikkeli
luokkahuone koulu kirjat tabletti koulutus

Koulu on enemmän kuin rakennus