Kasvuosakkeet

Enersense listautuu pörssiin – analyysitalon mukaan listautumishinta on houkutteleva

Analyysitalo Inderes ennustaa Enersenselle vakaata tuloskasvua.

Enersense on vaativiin teollisuuden projekteihin erikoistunut rekrytoinnin ja resurssienhallinnan asiantuntija. Sen kohteita ovat erityisesti suuret teollisuuden rakennustyömaat ja tuotantolaitosten huoltoprojektit. Yhtiön palvelujen ydin on projektiosaamisen ja -tiedon optimoinnissa.

Enersense International järjestää listautumisannin ja aikoo jättää hakemuksen yhtiön osakkeiden ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi First North –markkinapaikalle.

Yhtiö tarjoaa merkittäväksi enintään 2 540 000 uutta osaketta. Yhtiön suurin nykyinen osakkeenomistaja Corporatum Oy tarjoaa ostettavaksi yhteensä enintään 335 000 yhtiön olemassa olevaa osaketta.

Kaupankäynnin Enersensen osakkeilla odotetaan alkavan First Northissa arviolta 24.4.2018.

”Aloitimme liiketoimintamme vuonna 2005 ja vuonna 2017 liikevaihtomme oli jo noin 47 miljoonaa euroa. Olemme näiden vuosien aikana toimineet projekteissa yli 30 maassa, ja 80 prosenttia asiakkaistamme on kansainvälisiä teollisuuden toimijoita. Olemme kasvaneet määrätietoisesti kuuntelemalla asiakastarpeita ja tarttumalla ennakkoluulottomasti eteen tuleviin mahdollisuuksiin”, kertoo Enersensen toimitusjohtaja Jussi Holopainen.

Enersense hakee listautumisella panoksia kasvuun

Teollisuuden projekteissa on käynnissä suuri muutos, jonka mahdollistajana ja moottorina yhtiö haluaa olla.

”Haluamme haastaa vanhoja toimintamalleja ja viedä aktiivisena eturivin toimijana uusia ratkaisuja teollisille toimijoille. Tarjoamme kaikilla liiketoiminta-alueillamme teollisuuden seuraavan sukupolven ratkaisuja, kuten resursoinnin hybridimallia ja allianssiliiketoimintaa tukevaa uutta digitaalista ohjelmistoalustaa tukipalveluineen.”

Enersensen tavoitteena on olla teollisuudelle johtavia seuraavan sukupolven liiketoimintakumppaneita Pohjoismaissa ja Euroopassa.

”Digitalisaation avulla yhdistämme teollisuuden erilaiset roolit ja liiketoimintamallit seuraavan sukupolven palveluksi. Strategiamme toteutuksen keskiössä on laajempi yhteistyö nykyisten asiakkaiden kanssa, uusien asiakkuuksien hankkiminen, laajentuminen uusille markkinoille ja panostaminen digitaaliseen tuotekehitykseen”, Holopainen toteaa.

Osakeannista saatavat varat yhtiö aikoo käyttää liiketoiminnan strategian mukaiseen vahvistamiseen sekä kasvustrategian toteuttamiseen tukemalla orgaanista kasvua sekä tekemällä mahdollisia yritysostoja.

Analyysitalo Inderesin mukaan Enersensellä on vahvat näytöt kasvusta viimeiseltä viideltä vuodelta, sillä liikevaihdon keskimääräinen vuosikasvu on ollut 25 prosenttia.

”Yhtiön teollisuuden kohdemarkkinat ovat hyvässä kasvuvaiheessa, minkä lisäksi näkemyksemme mukaan työmarkkinoiden murros tarjoaa hyvät kasvuedellytykset Enersensen kaltaiselle henkilöstöresurssien tarjoajalle. Ennusteemme vuoden 2018 liikevaihdoksi on 58 MEUR ja odotamme yhtiön liikevaihdon kasvun yltävän noin 14 %:iin (CAGR-%) seuraavan kolmen vuoden aikana (2018-2020)”, Inderes toteaa.

Yhtiön kannattavuuspotentiaali on liiketoimintamallin vuoksi melko vakaa ja Inderesin mielestä Enersensellä on edellytykset suhteellisen vakaaseen liikevaihdon kasvun mukaiseen tuloskasvuun pitkällä aikavälillä.

Vuonna 2017 yhtiön kannattavuus kärsi mittavista etupainotteisista kasvupanostuksista, mutta analyysitalo odottaa kannattavuuden normalisoituvan lyhyellä tähtäimellä.

Inderes ennustaa yhtiön käyttökateprosentin olevan keskimäärin 6,9 prosenttia vuosina 2018 – 2020.

Maltillinen arvostus

Enersensen arvostuskertoimet ovat Inderesin arvion mukaan matalat.

”Näkemyksemme Enersensen käyvästä arvosta on 32 MEUR ennen osakeantia. Näin ollen listautumishinta on lähes 17 % alle näkemyksemme yhtiön käyvästä arvosta ja pidämme listautumishintaa täten houkuttelevana. Näkemyksemme mukaan yhtiön suurimpien asiakkaiden ja yhden merkittään hankkeen suuren osuuden takia arvostukselta tulee vaatia selvää turvamarginaalia.”

Vahvasta kasvusta huolimatta 32 miljoonan euron valuaation mukaiset vuosien 2018 ja 2019 P/E-kertoimet 13x ja 11x ja vastaavat EV/EBITDA-kertoimet 9x ja 8x ovat perusteltuja.

”Mikäli yhtiö onnistuu laskemaan riskiprofiiliaan ja jatkaa kasvua, on arvostuskertoimissa nousuvaraa. Lisäksi, mikäli yhtiö yltää keskipitkän aikavälin kasvu- ja kannattavuustavoitteeseensa, on sijoittajan tuotto-odotus erittäin houkutteleva antihinnalla.”

Kommentoi
Ylös
>