Pidemmällä kymmenen vuoden tarkastelujaksolla lähes 85 prosenttia sijoitusrahastojen tuotoista jäi markkinatuottoa heikommaksi. Selvityksen tulokset vastaavat suomalaisten sijoitusrahastojen osalta vastaavia kansainvälisiä tuloksia. Index Varainhoidon tekemä selvitys oli neljäs perättäinen vuosittainen selvitys ja myös vuoden 2017 tulokset vastaavat aiempia havaintoja.
Sijoittajan näkökulmasta rahastoihin upotetut kustannukset ovatkin keskimäärin olleet hukkaan heitettyä rahaa. Rahastot eivät onnistu tuottamaan ainakaan sijoitustuottoina sellaista lisäarvoa, millä kustannuksia voisi perustella. Selvityksessä ei myöskään havaittu sellaisia sijoittamisen osa-alueita, missä aktiivisesti hoidetut sijoitusrahastot olisivat systemaattisesti kyenneet päihittämään markkinatuoton.
Maailman rahoitusmarkkinoilla sijoittajat ovat yhä suuremmassa määrin hylänneet perinteiset aktiiviseen salkunhoitoon perustuvat sijoitusrahastot ja korvanneet ne markkinatuottoa tavoittelevilla indeksirahastoilla. Myös suomalaiselle sijoittajalle rahastojen korvaaminen indeksirahastoilla olisi tuottanut huomattavasti paremman lopputuloksen. Vuoden 2017 alussa rahastopääoma Suomessa oli 106,5 miljardia euroa ja 1,5 prosentin kustannus menetettyinä tuottoina oli siten lähes 1,6 miljardia euroa.
Suomalaisen rahastosijoittajan kannalta selvityksessä korostui jälleen kaksi ikävää seikkaa, varainhoitorahastojen sekä suomalaisiin osakkeisiin sijoittavien rahastojen poikkeuksellisen kehno menestys. Varainhoitorahastoista vain yksi ainokainen onnistui tuottamaan indeksituottoa paremmin pidemmällä kymmenen vuoden aikajänteellä. Pelkästään viime vuonna liki 85 prosenttia varainhoitorahastoista tuotti markkinatuottoa heikommin. Suuriin kotimaisiin osakkeisiin sijoittavista rahastoista puolestaan ei yksikään onnistunut tuottamaan pörssinoteerattua indeksirahastoa paremmin. Ainakaan markkinoituun salkunhoidon lisäarvoon ei näy löytyvän katetta.
Rahastoterveisin,
Esko Immonen