Fortum tarjoaa sijoittajalla ennakoituvuutta ja vakaata osinkotuottoa.
Fortum tarjoaa sijoittajalla ennakoituvuutta ja vakaata osinkotuottoa.
Kotimainen energiayhtiö Fortum on kasvattanut markkina-arvoaan viimeisen vuoden aikana yli 53 prosenttia. Kurssinousu on seurausta yhtiön hyvistä markkinanäkymistä ja vahvistuneista odotuksista, arvioi OPn osaketutkimusjohtaja Henri Parkkinen.
Parkkisen mukaan Fortum on vahva toimija Pohjoismaissa, ja sen hiljattain tekemä saksalaisen Uniperin osto vahvistaa sen asemaa myös Euroopassa. Energiayhtiö on strategiansa osalta mielenkiintoisessa vaiheessa.
”Fortum tarjoaa suhteellisen ennustettavan toimintaympäristön Suomen lähialueilla, ja se maksaa hyvää osinkoa. Uniper-järjestely tulee vaikuttamaan yhtiörakenteeseen ja ohjaa omalta osalta yhtiön lähivuosien tekemistä”, Parkkinen toteaa.
Fortum sai kesäkuussa EU:n kilpailulainsäädännön alaisen hyväksynnän Euroopan komissiolta Uniper-järjestelylleen.
Energiapolitiikan kehitys on Fortumin kehityksen kannalta tärkeässä roolissa. Parkkisen mukaan selkeästi yksi keskeisimmistä asioista lähivuosina Fortumin kannalta on se, että oman toiminnan pitää olla linjassa sen kanssa, mitä yleisesti päätetään energialinjauksissa poliittisella tasolla.
”Uusiutuvien energiamuotojen osuuden kasvu ja saastuttavimpien ja ympäristöä kuormittavien tuotantomuotojen painoarvon pienentäminen ovat pinnalla.”
Suuren Uniper-investoinnin jälkeen Fortum tulee tekemään strategiansa mukaisesti pienempiä investointeja uusiutuvaan energiaan. Yhtiö kertoi kesäkuussa voittaneensa Intiassa 250 megawatin aurinkovoimalaitosprojektin. Lisäksi se on voittanut Venäjän valtion uusiutuvan energian huutokaupassa oikeuden rakentaa 110 megawattia takuuhintaista aurinkovoimakapasiteettia Venäjälle.
Uniper-yritysjärjestely tukee Fortumin tuloskehitystä lähivuosien aikana. Parkkisen mukaan liiketoiminta on jo entuudestaan melko vakaalla pohjalla, ja sijoittajalle sen pitäisi tarjota ennakoitavuutta.
”Fortum on sellainen osake, joka tarjoaa hyviä perusominaisuuksia salkkuun kuin salkkuun. Se on energiayhtiö, jonka liiketoiminnan painopiste on Pohjoismaissa. Kyseessä on suhteellisen ennakoitava liiketoiminta sekä yhtiö, jolla on kilpailukykyinen osinkotuotto.”
Fortum on perinteisesti ollut hyvä osingonmaksaja, ja osinkotuotto on pysytellyt viime vuosina yli kuudessa prosentissa. Osinkoystävällinen politiikka jatkuu myös tulevina vuosina. Viimeisin osinko oli 1,1 euroa, mikä tarkoittaa nykyisellä kurssinoteerauksella noin 5,2 prosentin osinkotuottoa.
Kurssinousun myötä Fortum ei ole enää arvostuskertoimiltaan niin edullinen kuin aiemmin. Kuluvan 12 kuukauden tuloksen perusteella laskettu P/E-kerroin on jo yli 20x.
Analyytikoiden suositukset energiayhtiölle ovat hajallaan kuin jokisen eväät. Kaikkiaan 24 analyytikkoa seuraa Fortumia. Näistä neljä antaa ostosuosituksen, viisi lisää-suosituksen, kahdeksan pidä-suosituksen, neljä vähennä-suosituksen ja kolme kehottaa myymään osakkeet.