Dark Mode Light Mode

Uutiskirjeemme on uudistunut! Tilaa sähköpostiisi

Kansalaisaloite: Ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennyksestä luovuttava

Syyskuun lopulla käynnistetyssä kansalaisaloitteessa vaaditaan työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen ja työttömyyskassamaksujen verovähennyskelpoisuudesta luopumista.
tuotanto tuottavuus työ työntekijä talous tuotanto tuottavuus työ työntekijä talous

Muutos tapahtuisi kumoamalla tuloverolain kohta, jossa säädetään työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen ja työttömyyskassamaksujen vähennyskelpoisuudesta.

Aloite on sikäli ajankohtainen, että hallituksen ja ammattiliittojen kiistely irtisanomisuudistuksesta on herättänyt keskustelua poliittisten lakkojen oikeutuksesta ja ammattiliittojen roolista yhteiskunnassa. Useat ammattiliitot ovat uhanneet poliittisilla lakoilla vastustaa hallituksen aikeita alentaa irtisanomissuojaa pienissä yrityksissä.

Kansalaisaloitteessa muistutetaan, että työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut olivat ennen vuotta 1969 vähennyskelvottomia. Jäsenmaksut nähtiin menevän järjestöille, jotka osallistuvat yhteiskunnalliseen taistelutoimintaan, kuten palkkataisteluihin. Työmarkkinajärjestön jäsenmaksu ei ole sellainen tulon hankkimisesta johtuva meno, jota olisi syytä oikeuttaa vähentämään ansiotulosta.

”Tuloverojärjestelmämme pohjaa on viime vuosina paikattu muiden muassa rajaamalla asuntolainan korkovähennysoikeutta sekä vähentämällä kilometrikorvausten verovapaata ylikompensaatiota. Näin ollen työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuuden poistaminen olisi luontevaa jatkoa tuloverojärjestelmän yksinkertaisuuteen tähtäävälle politiikalle”, aloitteen perusteluissa todetaan.

Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähentämisoikeuden on laskettu maksavan yhteiskunnalle 200 miljoonaa euroa vuosittain. Aloitteessa todetaan, että monet ammattiyhdistykset tukevat avokätisesti tiettyjä puolueita ja ehdokkaita, mistä aiheutuu merkittävää piilopuoluetukea.

”Jäsenmaksun verovähennyskelpoisuutta onkin perusteltua kritisoida, kun jäsenyydellä rahoitetaan toimintaa, joka ei muulla tavoin rahoitettuna oikeuttaisi verovähennyksiin. Poliittisen puolueiden jäsenmaksut eivät ole verovähennyskelpoisia. ”

Aloitteen mukaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja verotuksen kokonaisuuden näkökulmasta on perusteltua, että työmarkkinajärjestöjen ja työttömyyskassamaksujen verovähennyskelpoisuudesta luovutaan. Aloitteessa esitetään paluuta ennen vuotta 1969 vallinneeseen tilanteeseen, jossa työmarkkinajärjestöjen ja työttömyyskassojen jäsenmaksut eivät olleet vähennyskelpoisia.

Aloitteen alullepanijoita ovat Janne Heikkinen Oulusta ja Mikko Laakso Espoosta. Heikkinen on Oulun kaupunginhallituksen jäsen ja kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja, Laakso puolestaan Espoon kokoomuksen kaupunginvaltuutettu.

Aloite on kerännyt kannatusilmoituksia ainakin toistaiseksi varsin vähän, vain 2915 ilmoitusta. Kansalaisaloitetta voi kannattaa tästä linkistä.


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *