Yritysuutiset

Nokia tavoittelee jättimäisiä 700 miljoonan euron vuosisäästöjä

Nokia julkisti eilen suunnitelmansa strategian toimeenpanon nopeuttamiseksi, asiakaslähtöisyytensä parantamiseksi ja pitkän aikavälin kustannusjohtajuuden säilyttämiseksi.

”Nokia on edistynyt huomattavasti strategiansa toteuttamisessa tarjoamalla erinomaisella vauhdilla korkean suorituskyvyn kokonaisvaltaisia verkkoja, tähdännyt uusiin yrityssegmentteihin sekä kehittänyt itsenäistä ohjelmistoliiketoimintaa,” sanoi toimitusjohtaja Rajeev Suri.

Surin mukaan 5G-liiketoiminnan alkuvaiheen kehitys on ollut erittäin vahvaa ja Nokia kasvattaa edelleen investointejaan tähän kriittiseen teknologiaan.

”Aiomme ponnistella entistä ankarammin varmistaaksemme, että Nokian kurinalainen toimintamalli pysyy kilpailuetunamme ja säilytämme alan johtoaseman kustannusten hallinnassa, tuottavuudessa ja tehokkuudessa. Kerroimme aiemmin tänä vuonna, että meidän on tehtävä lisätoimenpiteitä kustannusten osalta yltääksemme vuotta 2020 koskevaan ohjeistukseemme. Nyt määrittelemme tarvittavien toimenpiteiden laajuuden ja täten nostamme varmuutta saavuttaa tavoitteemme,” Suri sanoi.

Kiihdyttääkseen vauhtiaan ja lisätäkseen asiakaslähtöisyyttään 5G-aikakauden alkaessa, Nokia suunnittelee uudelleenjärjestelyjä osassa organisaatiotaan.

Yhtiö aikoo luoda uuden Enterprise-liiketoimintaryhmän, joka yhdistää useita olemassa olevia toimintoja ja raportoi suoraan toimitusjohtajalle. Nokia vahvistaa asemaa 5G-aikakaudella lisäämällä Mobile Networks -liiketoimintaryhmän keskittymistä mobiiliradiotuotteisiin.

Lisäksi yhtiö aikoo vahvistaa kykyä toimittaa alan johtavia, täysin integroituja ja testattuja Cloud Core -ratkaisuja keskittämällä ohjelmistoihin liittyvät toiminnot Nokia Software -liiketoimintaryhmään.

Nokian tavoitteena on 700 miljoonan euron vuotuiset säästöt ei-IFRS-liiketoimintakuluissa ja tuotannon yleiskustannuksissa vuoden 2020 loppuun mennessä verrattuna vuoden 2018 loppuun. Säästöistä noin 500 miljoonan euron on arvioitu koostuvan liiketoimintakuluista.

Suunniteltujen säästöt aiheuttavat henkilöstön irtisanomisia. Henkilöstövähennyksistä neuvotellaan paikallisten vaatimusten mukaisesti työntekijöiden edustajien kanssa, kun yksityiskohtaiset suunnitelmat on tehty. Näiden suunniteltujen muutosten toteuttamisesta aiheutuvat kertakustannukset ovat arviolta 900 miljoonaa euroa ja vaikutus kassavirtaan noin 900 miljoonaa euroa.

”Jatkuva kustannusten seuranta on elintärkeää toimialallamme,” sanoi Suri.

Toimitusjohtajan mukaan suunnitelma on looginen askel Alcatel-Lucentiin liittyvän muutosohjelman lähestyessä päätöstään. Yritysoston toteutumisesta lähtien Nokia on integroinut ja hakenut synergioita.

Nokian tulos heinä–syyskuulta jäi hieman ennusteita heikommaksi, kun yhtiön ei-IFRS-liikevoitto oli 487 miljoonaan euroon. Analyytikoiden konsensusennuste oli 492 miljoonaa euroa. Tulos jäi selvästi alle viime vuoden 668 miljoonan euron.

Kommentoi
Ylös
>