Eläkejärjestelmän pohja pettää

Uusi väestöennuste antaa synkän kuvan Suomen hyvinvoinnin rahoituspohjasta.
väestöennuste väestön iän mukaan talous väestöennuste väestön iän mukaan talous

väestöennuste väestön iän mukaan talous

Uusi väestöennuste antaa synkän kuvan Suomen hyvinvoinnin rahoituspohjasta.

Tulonsiirtoihin perustuva sosiaaliturvajärjestelmä uhkaa pettää pahasti lähivuosikymmeninä. Pari vuotta vanhat ennusteet eläkejärjestelmän kestävyydestä voi heittää romukoppaan.

Eläketurvakeskus ennusti vuoden 2016 pitkän aikavälin laskelmissaan, että työikäisen väestön määrä kasvaisi vuoden 2030 jälkeen ja alkaisi supistua vasta 2040-luvun puolivälissä. Siitä aina 2080-luvulle työikäisiä olisi noin 3,4 miljoonaa. Usko eläkejärjestelmän kestävyyteen on perustunut paljolti näihin laskelmiin.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Tilastokeskuksen uudessa väestöennusteessa työikäisten määrä kääntyy laskuun jo ensi vuosikymmenellä, minkä jälkeen lasku jatkuu niin, että työikäisiä on 2070-luvulla alle kolme miljoonaa. Se on liki puoli miljoonaa vähemmän kuin vain kaksi vuotta vanhassa ennusteessa.

Jos ennusteet toteutuvat, niin hyvinvoinnin kuten eläkkeiden ja muiden tulonsiirtojen maksajien määrä laskee paljon ennakoitua nopeammin. Kun otetaan puoli miljoonaa rahoittajaa pois laskelmista, järjestelmältä tai ainakin uskolta siihen katoaa pohja.

Kun sosiaaliturvan varassa toimeentulevien joukkoon lasketaan mukaan  eläkeläisten lisäksi työttömät, vajaatyöllistetyt, työkyvyttömät ja lapset, niin huomataan, että jokaisen työntekijän pitää itsensä lisäksi elättää joku toinen.  Ja verovaroin pidetään lisäksi yllä noin puoli miljoonaa palkansaajaa työllistäviä julkisia palveluita.

Työeläkeyhtiö Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander ennustaa työeläkemaksujen nousevan muutamalla prosentilla viimeistään 2050-luvulla.  Eläkemaksujen nosto on myrkkyä taloudessa, jossa verotus on viritetty entuudestaan korkealle. Kulutus, investoinnit ja työllisyys kärsivät, mikä voi pahentaa noidankehää.

Eläkemaksujen rinnalla toinen järjestelmän tukipilari, eli 200 miljardin euron eläkerahastojen tuotto on koetuksella. Pörssikurssien kymmenen vuoden nousuputki on ollut poikkeuksellinen, eikä tulevaisuus näytäyhtä vakaalta. Jos rahastojen keskituotto laskee, se puhkoo isoja reikiä järjestelmän kykyyn maksaa tulevaisuuden eläkkeitä. Eläkevastuisiin liittyvää velkaa on kolme kertaa enemmän kuin rahastoja.

Eläkejärjestelmän mureneminen voidaan estää, jos työurat pitenevät selvästi nykyisestä eli eläkeikä nousee lähemmäs 70 vuotta ja työelämään päästään nykyistä nopeammin. Toinen keino on syntyvyyden kääntäminen kasvuun lastenhankintaa tukevia vero- ja muita kannusteita lisäämällä. Samalla työikäisiä pitäisi rohkaista omaehtoiseen eläkesäästämiseen, koska lakisääteiset eläke-etuudet eivät ainakaan lähivuosikymmeninä tule paranemaan. Osakesäästötili on pieni mutta riittämätön askel siihen suuntaan.

Nopein keino korjata eläkejärjestelmän vuotavaa pohjaa olisi työperäisen maahanmuuton reipas lisääminen. Maahanmuuttopolitiikan olisi samalla muututtava valikoivaksi, sillä väestöennusteen perusteella Suomi ei kykene elättämään kymmeniä tuhansia työttömiä maahanmuuttajia ilman, että kriittisyys heitä kohtaan kasvaisi. Työttömyys EU:n ulkopuolelta tulevien maahanmuuttajien keskuudessa on selvästi korkeampi kuin EU-maista muuttavilla.

Artikkeli on julkaistu alun perin Talouden tulkki -sivustolla 16.11.2018.

 

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (1) Katso kommentit (1)
  1. Jouko Marttila kirjoittaa.

    ”Nopein keino korjata eläkejärjestelmän vuotavaa pohjaa olisi työperäisen maahanmuuton reipas lisääminen. Maahanmuuttopolitiikan olisi samalla muututtava valikoivaksi, sillä väestöennusteen perusteella Suomi ei kykene elättämään kymmeniä tuhansia työttömiä maahanmuuttajia ilman, että kriittisyys heitä kohtaan kasvaisi. Työttömyys EU:n ulkopuolelta tulevien maahanmuuttajien keskuudessa on selvästi korkeampi kuin EU-maista muuttavilla.”

    Suomi on täysin epäonnistunut maahanmuuttopolitiikassa. Päästämällä maahan satoja tuhansia kouluttamattomia maahanmuuttajia pääosin Afrikasta ja Lähi-Idästä ei ole auttanut Suomen tilannetta, vaan pahentanut sitä. Normaalijärjellä varustettu kansalainen ei ole koskaan tajunnut Kokoomuksen ideaa, jossa maahanmuuttajat tulevat kulttureista, jotka eivät ole missään Euroopan maassa integroituneet, voisivat jotenkin ratkaista työvoimapulan. Näissä Afrikan ja Lähi-Idän maissa työtä ei nähdä itseisarvona. Jos joku hölmöläinen tarjoaa mahdollisuutta elämiseen ilman työntekoa, niin tätä mahdollisuutta käytetään häpeilemättä hyväksi. Nykyiset maahanmuuttajat ovat pääosin rasitteeksi kansantaloudelle. Onneksi viimeaikoina jopa vihreät ovat myöntäneet, että nykyinen maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut ja Suomen pitäisi alkaa pisteyttää maahantulijoita Kanadan tapaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi Afrikasta ja Lähi-Idästä tulevien maahanmuuttajien tulon loppua, mikä olisi juuri eläkejärjestelmän kannalta kaikista järkevintä.

    Omasta mielestäni kaikkein järkevintä olisi ottaa Japanin linja. Siellä on päätetty, että ei tarvita maahanmuuttajia, koska automaatio kehittyy niin nopeasti, että se ratkaisee ongelmat.Koska Suomi on myös korkean teknologian maa, niin tämä olisi myös meillä kaikkein tehokkain tapa ja varmasti halvin. Lisäksi pitäisi puuttua siihen kymmenien tuhansien virolaisten veroshoppailuun, jossa verot maksetaan Viroon, mutta työt tehdään Suomessa. Suomalainen rakennusmies on valtiovallan toimesta tehty liian kalliiksi. Jos olisi halua, niin tällainen harmaa talous voitaisiin lopettaa hyvinkin nopeasti. Mutta kuten Kokoomuksen Orpo sanoi lauantaiaamuna, niin tähän ei ole kokoomuksella halukkuuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
lotto lottoaminen veikkaaminen rahapelit talous raha

Joka kymmenes uskoo vaurastumiseen lottoamalla

Seuraava artikkeli
verokortti verotus

Suomalaisten veroasioiden hoito siirtyy vähitellen kokonaan nettiin