Elintarvikeyhtiö ei ole pystynyt nostamaan kannattavuuttaan toivotulla tavalla.
Mikko Nikula jättää tehtävänsä yhtiön hallituksen puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä välittömästi. Mikko Nikula on toiminut hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2015 alkaen. Hallituksen varajäsenenä toiminut Jari Mäkilä on nimetty hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.
Samassa yhteydessä toimitusjohtaja Jari Latvanen ja HKScan Oyj:n hallitus ovat yhdessä sopineet, että Jari Latvanen jättää tehtävänsä HKScanissa välittömästi. Latvanen on toiminut konsernin toimitusjohtajana 31.10.2016 alkaen. Yhtiön hallitus on käynnistänyt hakuprosessin uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi.
Yhtiön hallitus on valinnut puheenjohtajakseen Reijo Kiskolan, joka on toiminut yhtiön hallituksessa 12.4.2018 alkaen. Kiskolalla on vankka kokemus elintarvikealan kansainvälisistä johtotehtävistä, ja hän on riippumaton yhtiöstä sekä sen merkittävistä osakkeenomistajista.
Kiskola hoitaa toistaiseksi myös toimitusjohtajan tehtävää.
”Yhtiöllä on vahva Tilalta haarukkaan –strategia, ja sen perussuunta on oikea. Strategian toteuttaminen ei kuitenkaan ole parantanut yhtiön kannattavuutta toivotulla tavalla. Keskitymme nyt yhdessä HKScanin osaavan ja sitoutuneen henkilöstön kanssa entistä vahvemmin toimenpiteisiin, jotka vahvistavat yhtiön kilpailukykyä ja kannattavuutta”, sanoo Reijo Kiskola, HKScan Oyj:n hallituksen puheenjohtaja.
Elintarvikeyhtiön kolmannen kvartaalin tulos oli selvästi tappiollinen. Vertailukelpoinen liikevoitto painui heinä-syyskuussa yli 10 miljoonaa euroa pakkaselle, kun vielä viime vuonna yhtiö teki 2,7 miljoonaa euroa positiivista liikevoittoa.
HKScan ilmoitti 7.11. tehostavansa toimintaansa Suomessa ja kertoi asiaan liittyneiden yhteistoimintaneuvottelujen päättyneen. Henkilöstömäärä vähenee yhteensä 165 työntekijällä. Yhtiö arvioi saavuttavansa noin seitsemän miljoonan euron vuotuiset säästöt.
”Kolmas vuosineljännes ja tammi-syyskuu olivat meille selvä pettymys. Kolmannella neljänneksellä onnistuimme parantamaan edelleen Rauman siipikarjayksikkömme toimituskykyä, mutta käyttöönottoon liittyvät haasteet painoivat edelleen tulostamme”, HKScanin nyt irtisanottu toimitusjohtaja Jari Latvanen totesi tulosraportin yhteydessä.
Toimitusjohtaja ja hallituksen jäsenet, vastaavat koko omaisuudellaan toiminnastaan. Tällä perustellaan huikeita palkkioita ja palkkoja, olisi kiva nähdä, koska toteutuu ensimmäisen kerran? (Sonera. Nokia…)