Oma talous

Lähimaksamisesta tulee huhtikuussa vielä helpompaa

Suomalaiset ovat oivaltaneet lähimaksun hyödyt nopeasti, ja sen vuoksi lähimaksaminen helpottuukin keväällä entisestään.

Ostosten lähimaksaminen kasvattaa yhä hurjasti suosiotaan. Ensimmäiset lähimaksuominaisuudella varustetut pankkikortit tulivat käyttöön vuonna 2014, ja nyt kyseisiä kortteja löytyy lähes kaikkien kansalaisten taskuista. Esimerkiksi pelkästään S-Pankin asiakkailla on yli 2 miljoonaa lähimaksulla varustettua pankkikorttia.

S-Pankin mukaan kaikista pankin korteilla tehdyistä ostoksista jo puolet maksetaan lähimaksun avulla.  Alle 25 euron ostoksia maksaessa lähimaksulla kuluttajan ei tarvitse näpytellä tunnuslukua. Lähimaksun käyttäminen nopeuttaa merkittävästi ostosten maksamista, joka on varmasti yksi suurimpia syitä lähimaksamisen suosiolle.

Lähimaksamisen suuren suosion vuoksi käytäntöjä tullaan muuttamaan pian entistäkin helpommaksi. Tällä hetkellä lähimaksulla voidaan maksaa maksimissaan 25 euron hintaiset ostokset, mutta huhtikuusta alkaen summa tuplaantuu 50 euroon asti.

Muutoksen tarkoituksena on helpottaa lähimaksulla maksamista sekä nopeuttaa kassoilla asioimista. Asiakaspalautteiden mukaan aiempi 25 euron raja ei tahtonut riittää esimerkiksi perheen ruokaostosten maksamiseen.

Maksun tuplaamiseen päädyttiin niin asiakaspalautteiden, kuin myös kansainvälisen vertailun perusteella. Lähimaksamisen rajoja on viime aikoina ruuvattu korkeammalle myös ulkomailla. Ranskassa lähimaksun raja nousi 20 eurosta 30 euroon sekä Saksassa 25 eurosta 50 euroon. Nosto ei ole aiheuttanut ulkomailla ongelmia.

Muutoksesta huolimatta lähimaksun väärinkäyttöä tullaan jatkossakin valvomaan tarkasti. Tunnuslukua saatetaan kysyä käyttäjältä satunnaisesti sekä kadonneeksi ilmoitetulla kortilla maksaminen ei onnistu. Lisäksi maksut varmennetaan aina tarkistamalla, että tilillä on riittävästi katetta.

1 kommentti

1 kommentti

  1. Avatar

    Ztammu

    27.12.2018 at 19:29

    Kansalaisten palautteissa on todennäköisesti tarkoitettu ettei 25€ saa ostettua tarpeeksi perheen päivittäistavaroita ja että tuotteiden hintoja pitäisi laskea! Ei ole yhtään yllättävää että nyt kuitenkin päädyttiin nostamaan ostorajaa…! Muutos ei auta pienituloisimpien ostovoimaa millään lailla!

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös