Kumppaniblogit

Pörssiyritysten osingot nousevat ennätystasolle

Olemme koonneet tulosennusteita valikoiduille Helsingin pörssissä listatuille yrityksille.

Tulosennusteet on koottu yhteistyönä seuraavien osakeanalyysejä julkaisevien sivustojen kanssa:

Ennusteita on koottu lähinnä suurten listayhtiöiden liikevaihdosta, nettotuloksesta, osakekohtaisesta tuloksesta ja vuoden 2018 tuloksesta maksettavasta osingosta. Tulosennusteiden mukaan maailmantalouden hidastuminen ei ehtinyt romuttaa pörssiyhtiöiden tulosvuotta 2018. Osinkokevät 2019 näyttää muodostuvan ennätykselliseksi. Pahimmassa tapauksessa tämä ennätys jää voimaan vuosiksi, alkavan taantuman ajaksi.

Yllä liikevaihdon ja liikevoiton yksikkö on miljoonaa euroa myös ulkomaalaisten osakkeiden kohdalla. Osingon, osakekurssin ja EPS (osakekohtainen tulos) yksikkö on vastaavasti euroa.

Ennusteiden luvut on kerätty pääsääntöisesti tammikuun 2019 alussa. Mahdollisia tämän jälkeen julkistettuja yhtiöiden tulosten ennakkotietoja eli tulosvaroituksia ei ole huomioitu listassa. Ennusteet eivät ole sijoitussuosituksia eikä niitä pidä sellaiseksi tulkita. Listan tuottamiseen osallistuneilla on positioita useissa listalla mainituissa yhtiöissä. Mikään näistä positioista ei kuitenkaan ylitä 0,5%:a yrityksen osakemäärästä.

Ota yhteyttä, mikäli tuotat tämäntyyppisiä ennusteita ja haluat osallistua listan tuottamiseen.

Artikkeli on alunperin julkaistu osoitteessa piksu.net

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös