
Tietopalveluyhtiö Factsetin kokoamien tilastojen mukaan Yhdysvaltojen S&P 500-osakeindeksin yritysten tulokset ovat kuluvan vuoden toisella neljänneksellä ylittäneet analyytikoiden ennusteet, muistuttaa varainhoidon pörssikonkari Hannu Angervuo sijoittajakirjeessään.
Selvä enemmistö tuloksensa raportoineista yhtiöistä löi analyytikoiden konsensusennusteet.
”Nyt toisen neljänneksen raportointi on jo loppusuoralla, sillä yli 93 prosenttia 500 yhtiöistä on jo raportoinut toisen neljänneksen tiedot. Jo raportoineista yhtiöistä 79 prosenttia ylitti analyytikoiden keskimääräisen ennusteen luvut”, Angervuo laskee.
Vain noin viisi prosenttia raportoineiden yritysten tuloksista osui ennusteen lukemaan ja noin 16 prosenttia tuloksista jäi ennusteita pienemmäksi.
”Viiden viime vuoden keskiarvo ennusteen ylittäjistä on 77 prosenttia ja kymmenen vuoden ajalta 74 prosenttia raportoiduista tuloksista oli yli ennusteiden”, pörssikonkari kertoo.

Tulosylityksiä tuli toisella vuosineljänneksellä siis useammalla yhtiöllä kuin keskimäärin aiempina vuosina.
Jenkkiyhtiöiden tilanne näyttää ainakin tulosennusteiden valossa aurinkoiselta jatkossakin.
Koko vuodelle 2024 S&P 500-indeksiyhtiöiden tulosten ennustetaan kasvavan noin 12 prosenttia. Angervuo kertoo, että vuodelle 2025 analyytikot ennustavat tulosten kasvavan 15,3 prosenttia. Ennusteita on nostettu selvästi viime kevään tasosta.
Angervuon mukaan jenkkiyhtiöiden tulosraporteista vain harvoissa löytyy maininta taantumasta.
Factset tutki pörssiyhtiöiden tulostiedotteita ja muita talouskommentointia sijoittajakonferensseissa kesän ajalta 15.6.-15.8.2024. Osavuosikatsauksissa otettiin runsaammin kantaa, kun USA:ssa julkistettiin elokuun alussa heikentyneen työllisyyden tilastot heinäkuulta. Kuitenkin tutkituista tiedotteista löytyi maininta sanasta ”taantuma” vain 28 yhtiön tiedotteista.
Jenkkiyhtiöiden maininta taantumasta on laskenut jo usean vuosineljänneksen ajan. Vielä vuoden 2022 toisella vuosineljänneksellä peräti 234 yhtiötä mainitsi taantuman tulosraportillaan.

Jos asiaa tarkastellaan vuodesta 2019 kesästä lähtien, on ”taantuma” enimmäkseen ekonomistien korvien välissä kuin yhtiöiden talousraportoinnissa, Angervuo toteaa. Toisaalta Angervuo huomauttaa, että pörssiyhtiöiden johto harvoin alkaa varoittaa kilpailijoitaan aiemmin lähestyvän taantuman vaaroista yrityksen tuloskehitykselle.
Pörssikonkarin tulkinta Factsetin selvityksestä on suoraviivainen.
”Selvityksen tulos on täysin selvä: pörssiyhtiöt eivät pelkää USA:n taantumaa toisen vuosineljänneksen raporttien tulevaisuuden näkymissä.”
Taantumasta raportoineiden 28 yhtiöistä rahoitusalalla toimivia oli seitsemän kappaletta, teollisuuden yhtiöitä myös seitsemän ja informaatioteknologian yhtiöitä vain kolme, samoin kuin kiinteistöalan yhtiöitä vain kolme.
Angervuo neuvoo kuitenkin, että sijoittajien kannattaa kuitenkin seurata USA:n osakemarkkinoita ja yritysten ja analyytikoiden tulosennusteiden muutoksia.
”Ensi viikolla kannattaa myös katsoa, mitä USA:n keskuspankin pääjohtaja Powell kertoo maan talouden tilasta ja korkonäkymistä”, pörssikonkari tuumaa.