The Economist lyttää eilisessä jutussa Britannian Brexit-prosessin täysin. Britannian poliittinen kriisi on saavuttanut uuden pohjan. Pääministeri May on menettänyt viimeisetkin auktoriteetin rippeet ja pyrkii nyt lähinnä kiristämällä saamaan sopimuksensa läpi parlamentissa.
Ensi viikon keskiviikkona äänestettäneen Mayn jo kahdesti tyrmätystä sopimuksesta kolmannen kerran. Eilen torstaina parlamentti äänesti sopimuksetonta eroa vastaan ja Brexit-takarajan siirtämistä kesäkuun 30. päivään. May uhkaa nyt parlamenttia pidemmällä lykkääntymisellä.
Brexit-päivämäärän lykkääntyminen lisää ”riskiä” siitä, ettei Brexit toteudu ollenkaan. Sopimukseton Brexit on lisäksi edelleen oletusarvo, ellei muuta sovita. Näin ollen May kiristää nyt sekä pro Brexit -leiriä että sopimuksetonta eroa vastustavia, jotta saisi sopimuksensa menemään läpi.
Briteillä on alusta alkaen ollut täysin harhaluuloinen käsitys neuvottelujen voima-asetelmasta EU:n kanssa. Sellaista erosopimusta, jota Britannian parlamentti olisi narisematta hyväksynyt, ei ole. Siitä huolimatta ei voi kuin ihmetellä Mayn sooloilua viimeisen kahden vuoden aikana.
The Economistin sanoin, näin tärkeälle dokumentille pitää hakea mahdollisimman laajaa tukea Britannian parlamentista indikatiivisilla äänestyksillä sopimuksen koostumuksesta. Nyt, yritysten jo siirrettyä toimintansa muualle, tähän pitää pyrkiä keskellä poliittista kaaosta.
Kun erosopimukselle on näin saatu parlamentaarinen tuki, se pitää vielä sinetöidä kansanäänestyksellä. Jo eron jälkeisten haasteiden kannalta on tärkeää, että myös kansa saa sanoa sanottavansa pöydällä olevasta sopimuksesta. May on kuitenkin vastustanut uutta kansanäänestystä epädemokraattisena.
Tähän kiteytyykin sitten koko Brexit sotkun käsittämätön mielettömyys: miksi valheisiin perustuva Brexit-kansanäänestystulos on niin pyhä, ettei faktoihin pohjautuvaa uutta kansanäänestystä voisi järjestää?
