Nordnetin asiakkaat antoivat ruusuja ja risuja ensi vuonna voimaan tulevasta osakesäästötilistä.
Sijoittaja voi ensi vuoden alusta alkaen ostaa uudelle osakesäästötilille, jonka sisällä tehdyistä osakekaupoista ei tarvitse maksaa veroa. Eduskunta hyväksyi asiaa käsittelevän lain tämän vuoden maaliskuussa.
Tilille saa siirtää enintään 50 000 euroa. Asiakas maksaa veroa sijoitusten tuotoista siinä vaiheessa, kun hän nostaa tililtä rahaa. Toisin sanoen veroa ei menisi siinä vaiheessa, kun tilillä käytäisiin arvopaperikauppa ja siitä syntyisi myyntivoittoja.
Nostetuista varoista verotettavaa pääomatuloa olisi se osuus, joka vastaa tuoton osuutta tilillä olevien varojen käyvästä arvosta nostohetkellä. Tuotto on verotettavaa pääomatuloa.
Peräti 97 prosenttia Nordnetin asiakkaista pitää tulevaa osakesäästötiliä kiinnostavana ja vain 1,2 prosenttia ilmoittaa, ettei aio avata tiliä lainkaan. Tämä ilmenee Nordnetin tekemästä tuoreesta kyselytutkimuksesta, johon vastasi lähes 6 000 sijoittajaa.
Vastaajista 59 prosenttia aikoo avata osakesäästötilin heti ensimmäisten joukossa, kun se on mahdollista. Jos 59 prosenttia suomalaisista yli 800 000 osakesäästäjästä avaisi osakesäästötilin ensimmäisten joukossa, se tarkoittaisi lähes puolta miljoonaa osakesäästötiliä ensi vuoden alussa. Tulos on samansuuntainen, kuin Osakesäästäjien syyskuussa 2018 tekemän laajan jäsenkyselyn tulos.
Vastaajista 29 prosenttia vastaajista ilmaisee, että aikoo avata sen ehkä myöhemmin.
Osinkojen verottomuus houkuttaa, tappioiden vähennysoikeuden puuttuminen harmittaa
Osakesäästötili kiinnostaa eniten siksi, että osingot saa tilille ilman veroja (83 % vastaajista). Myös se, että osakesäästötilillä voi käydä aktiivisemmin kauppaa ilman veroseuraamuksia houkuttelee (73 % vastaajista).
Vastaajista 54 prosenttia näkee, että osakesäästötili sopii hyvin pitkäaikais- ja eläkesäästämiseen.
”Nordnetin suomalaisasiakkaat saavat vuosittain koko pohjoismaisen Nordnet-konsernin asiakassalkkuihin tilitettävästä osinkopotista peräti noin puolet. Oli odotettavissa, että osinkojen verottomuus osakesäästötilillä sekä mahdollisuus sijoittaa ne uudelleen tekevät tilistä kiinnostavan”, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
Osakesäästötili saa myös risuja.
Vastaajista 53 prosenttia vastaajista pitää huonona sitä, että osakesäästötilissä tappiot voi vähentää pääomatuloverotuksessa vasta tilin sulkemisen jälkeen. 44 prosenttia kokee 50 000 euron ylärajan varojen siirtämiseen tilille liian pienenä.
Vastaajista 36 prosenttia ilmaisi huonontavana tekijänä myös sen, että sijoitusvalikoima on liian suppea, koska osakesäästötilillä voi sijoittaa vain osakkeisiin.
Enemmistö uskoo kaupankäyntinsä pörssissä lisääntyvän
Vastaajista 12 prosenttia uskoo käyvänsä osakesäästötilillä merkittävästi enemmän ja 48 prosenttia hieman enemmän pörssikauppaa kuin nykyisin. 35 prosenttia uskoo käyvänsä kauppaa yhtä paljon kuin aiemmin. Vastaajista 96 prosenttia käy nykyisin arvo-osuustilillä pörssikauppaa keskimäärin 0–10 kertaa kuukaudessa.
Alle 10 000 euroa sijoitusvarallisuudekseen ilmoittaneet aikovat aktivoitua keskimääräistä enemmän – yli 65 prosenttia heistä uskoo käyvänsä merkittävästi tai hieman enemmän pörssikauppaa osakesäästötilillä. Yli 100 000 euron sijoitusvarallisuuden omaavista taas vain reilu puolet uskoo osakesäästötilin aktivoivan heitä käymään enemmän kauppaa.
”Lähes kolmannes vastaajista uskoo käyvänsä osakesäästötilillä aktiivisemmin kauppaa kuin nykyään. Tämän perusteella voi olettaa, että osakesäästötilin markkinaosuudet kaappaavat ne toimijat, jotka pystyvät auttamaan ja tukemaan asiakkaitaan osakevalinnoissa sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä”, tulkitsee Tuppurainen.
Alkupääoma säästetään palkasta
Vastaajista 67 prosenttia ilmoittaa, että he säästävät alkupääomaa osakesäästötilille palkastaan kuukausittain. 37 prosenttia vastaajista aikoo myydä nykyisen arvo-osuustilinsä omistuksia ja siirtää niistä saatavia varoja osakesäästötilille. 35 prosentilla vastaajista löytyy myös niin sanottu sukanvarsirahaa ja 24 prosenttia odottelee osinkoja, joita aikoo siirtää osakesäästötilille. Vajaa 5 prosenttia aikoo ottaa sijoituslainaa osakesäästötilin alkupääomaa varten.
69 prosenttia vastaajista aikoo sijoittaa osakesäästötilillä alle kymmeneen eri osakkeeseen ja 27 prosenttia 10–20 eri osakkeeseen. Vain 3 prosenttia vastaajista ilmaisee, että ajattelee sijoittavansa yli 20 eri osakkeeseen.
”Vastausten perusteella 50 000 euron raja ei tule kovin monella sijoittajalla heti vastaan, sillä yleisin tapa on säästää osakesäästötilille palkkarahoja. 60 % ilmoittaa siirtävänsä alkupääomaksi 1 000–10 000 euroa. Vain 18 % vastaajista aikoo laittaa alkupääomaksi täydet 50 000 euroa. Osakesäästötili ei näyttäisi olevan aloittelijoiden suosikki, sillä vain 10 % vastaajista lähtee liikkeelle alle 1 000 euron alkupääomalla”, analysoi Tuppurainen.
Kysely toteutettiin 19.3.–3.4.2019. Tutkimukseen vastasi yhteensä 5 824 Nordnetin asiakasta. Kaikista vastaajista reilun neljänneksen varallisuus on alle 10 000 euroa, puolella 10 000–99 999 euroa ja vajaalla neljänneksellä yli 100 000 euroa.
Olisi kannattanut ottaa Iso-Britannian malli. Ei 50k kattoa vaan katto joka vuodelle, esim 15k per vuosi. Tämä olisi kannustanut pitkäaikaiseen sijoittamiseen. Lisäksi osingot ja pääomavoitto verottomaksi jos/kun ottaa rahaa ulos. Vuodesta 1999olen joka vuosi laittanut maksimi-summan tilille, itselleni ja vaimolle, ja nyt on jo miljoonan punnan salkku, josta ei tarvi maksaa mitään veroa jos rahastaa tilin tyhjäksi.