Oma talous

Kuluttajavirasto: Kulutusluottojen korkokatto voimaan – kalliista luotoista kannattaa pyrkiä eroon

Syyskuun alusta lähtien pikavippien ja muiden kulutusluottojen korko saa olla enintään 20 prosenttia.

Eduskunta hyväksyi viime keväänä uuden sääntelyn, jonka mukaan vakuudettomien kulutusluottojen eli pikavippien vuotuinen korko saa olla jatkossa korkeintaan 20 prosenttia.

Uusi sääntely koskee 1.9.2019 jälkeen tehtyjä luottosopimuksia.

20 prosentin korkokatto astuu siis voimaan ensi sunnuntaina. Uuden sääntelyn on tarkoitus ehkäistä velkaongelmia, edistää luottojen hinnoittelun läpinäkyvyyttä ja helpottaa lain noudattamisen valvontaa.

Korkokatto tarkoittaa käytännössä sitä, ettei syyskuun alusta lähtien luotonantaja saa kuluttajaluotolle sopia yli 20 prosentin korkoa. Myös muita luottokustannuksia kuin korkokuluja rajoitetaan ja laki määrittelee, kuinka paljon maksuajan pidentämisestä saa periä kuluja.

Uusi korkokatto koskee alkaen sovittuja kuluttajaluottoja lukuun ottamatta liikennevälineiden osamaksukauppaa ja sellaisia asuntoluottoja, joiden vakuutena on asunto tai muuta omaisuutta.

Viranomainen on uuteen sääntelyyn tyytyväinen.

”Olemme kaivanneet toimenpiteitä velkaantumisen ehkäisemiseksi jo pitkään ja siksi uusi, aiempaa selvästi tiukempi ja kattavampi korkokatto on erittäin tervetullut. Uusi korkokattosääntely on kuitenkin vain yksi osa tarpeellisia toimenpiteitä velkaongelmien hillitsemiseksi”, toteaa kuluttaja-asiamies Katri Väänänen.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto suosittelee, että kalliista luotosta kannattaa pyrkiä eroon.

Virasto muistuttaa, että ennen 1.9.2019 sovittuja luottoja koskee vanha korkokattosääntely, jonka mukaan alle 2 000 euron luoton todellinen vuosikorko saa ylittää korkolain mukaisen viitekoron enimmillään 50 prosenttiyksiköllä.

Vanhan korkokattosääntelyn aikana on kuitenkin ollut tarjolla kohtuuttoman kalliita yli 2 000 euron limiittiluottoja.

Virasto suosittelee, että kalliit luottosopimukset on hyvä pyrkiä korvaamaan uuden hintasääntelyn piiriin kuuluvalla edullisemmalla luotolla. Jos kallista luottoa ei saa vaihdettua edullisempaan luottoon, ei vanhasta luotosta kannata tehdä enää uusia nostoja. Kyseiset nostot ovat jatkossakin yhtä kalliita ja pahentavat velkataakkaa.

”Tuhansilla kuluttajilla tulee valitettavasti olemaan vielä pitkään niin sanottuja jatkuvia luottosopimuksia, joissa on kohtuuttomat, jopa huomattavasti yli 100 prosentin vuosittaiset korot. Kuluttajien kannattaisi vaatia näissä tapauksissa korkojen kohtuullistamista”, sanoo Väänänen.

Lainojen kuluja ja kuukausieriä on mahdollista vertailla esimerkiksi VertaaEnsin.fi-palvelun avulla. Palvelun avulla on mahdollista vertailla 500 – 60 000 euron suuruisten lainojen lainaehtoja keskenään. Palvelu on kuluttajille maksuton.

Kommentoi
Ylös
>