Kiinteistöliiton Indeksitalo-vertailussa mukana ovat muun muassa kaukolämmön, vesihuollon ja kiinteistöveron muodostamat kustannukset. Vertailussa on mukana 59 kuntaa.
Indeksitalo-vertailussa kustannukset nousivat keskimäärin 2,6 prosenttia vuodesta 2018. Kiinteistöliiton mukaan nousua selittää erityisesti sähkön ja lämmityksen kallistuminen. Vuotta aiemmin kustannukset nousivat keskimäärin noin prosentin verran.
Kiinteistöliiton mukaan eniten ovat nousseet kiinteistösähkön vertailuhinnat, miltei yhdeksän prosenttia keskimäärin. Valtaosaltaan tämä oli seurausta sähkön energiahinnan noin 17 prosentin noususta.

Vertailluista 59 kunnasta hieman runsaalla kymmenellä kustannukset nousivat runsaat neljä prosenttia. Eniten kustannukset nousivat Salossa – nousua oli miltei yhdeksän prosenttia. Kiinteistöliiton mukaan nousua selittävät lämmityksen ja sähkön kallistuminen tuntuvasti.
Energiakustannusten nousu selittää myös Kouvolan kustannusten nousua runsaalla seitsemällä prosentilla sekä Helsingin ja Oulun noin kuuden prosentin nousua viime vuodesta.
Vertailtavista kunnista korkeimmat kiinteistökustannukset ovat Rovaniemellä, Raisiossa ja Vihdissä, Niissä kaikissa yllettiin vähintään 3,10 euroon neliöltä kuukautta kohden. Helsinki nousi selvästi yli kolmen euron kustannustasoon.
Edullisimpia kuntia ovat puolestaan Kempele, Raahe ja Kokkola. Uutena vertailuun tullut Kempele oli selvästi edullisin 2,15 euron neliöhinnalla kuukaudessa.
Kiinteistökustannusten erot ovat merkittäviä kuntien välillä. Kiinteistöliitto laskee, että kalleimman kaupungin eli Rovaniemen kuntakohtaisiin kiinteistökuluihin uppoaa 90-neliöisessä perheasunnossa runsaat 3400 euroa vuodessa, kun taas Kempeleessä riittää vain hieman runsaat 2300 euroa. Ero on siis peräti 1100 euroa vuodessa.