Sijoitusstrategi: Nyt Suomi-osakkeet ylipainoon

Kotimaisten pörssiosakkeiden arvostuskertoimet ovat laskeneet jo liikaa, arvioi FIM:n päästrategi Lippo Suominen.
Lippo Suominen päästrategi FIM Lippo Suominen päästrategi FIM
Lippo Suominen päästrategi FIM

Elokuussa finanssimarkkinoilla sijoittajat olivat hämillään, ja huonot uutiset vetivät pörssejä selvään laskuun, toteaa Suominen FIM:n artikkelissaan.

”Samalla tunnelmat tummentuivat niin synkiksi, että kuukauden lopussa pienetkin toivonkipinät keskuspankeista ja kauppasotarintamalta riittivät helpottamaan mielialoja”, Suominen kuvailee.

Suomisen mukaan osakkeissa vuosi onkin ollut erittäin kaksijakoinen. Vuoden alun poikkeuksellisen kova ralli on muuttunut kevään jälkeen hermostuneeksi vaakalennoksi.

Sijoittajan ei silti kannata tässä ympäristössä hötkyillä, päästrategi muistuttaa.

”Markkinatunnelmat pysyvät ailahtelevina, joten näemme jatkossakin voimakkaita heilahduksia ylös ja alas. Monet seikat puhuvat tällä hetkellä osakkeita vastaan, mutta toisaalta tänä vuonna on jälleen opittu, että kohtuullinenkin uutisvirta auttaa osakkeita, kun tuottoisat sijoitusvaihtoehdot ovat vähissä.”

Talouden selkeämpää suuntaa odotellessa

Koska talous- ja tuloskasvu ovat heikkoja, ja riskit suuria, suosittaa Suominen maltillista riskinottoa.

”Pidämme osakkeet lievässä alipainossa salkuissamme ennen kuin talouden jatkosuunta selkenee. Salkuissamme osakkeiden osuudella on liikkumavaraa sekä ylös että alas.”

Kaikesta huolimatta osakkeille on vaikea löytää tuottoisia vaihtoehtoja perinteisistä sijoituslajeista, Suominen muistuttaa. Siksi sijoittajat ovat etsineet uusia tuotonlähteitä.

”Asuntojen ja metsien hinnat ovat nousseet, kun sijoittajat ovat hakeneet tasaisemmin käyttäytyviä sijoituskohteita ja kohtuullisia tuottoja. Salkuissamme rahamarkkinasijoitusten osuus on tällä hetkellä tavallista suurempi. Ei siksi, että tuotto olisi houkutteleva, vaan lähinnä odottamassa markkinoiden suunnan selkiytymistä.”

Päästrategin mukaan korkomarkkinoilla on tänä vuonna nautittu erinomaisista tuotoista korkojen laskettua alemmas kuin kukaan osasi kuvitella. Joukkolainoissakin FIM haluaa kuitenkin pitää riskit maltillisina ja siksi riskisimmät high yield -yrityslainat pysyvät alipainossa FIM:n salkuissa.

Helsingin pörssin osakkeet ylipainoon

Kotimaiset osakkeet ovat nousseet tänä vuonna, mutta nousutahti on ollut selvästi muuta maailmaa vähäisempi, Suominen toteaa.

”Maailmantalouden epävarmuus ja yhtiökohtaiset ongelmat ovat painaneet Helsingin pörssiä.”

Suomi-osakkeiden arvostus on markkinalaskussa painunut reippaasti, joten markkinat ovat hinnoitelleet näkymien heikkenemistä jo reilusti kotimaisiin osakkeisiin. Suomisen mielestä muista markkinoista jälkeen jääminen on kuitenkin turhankin suurta. Siksi FIM nostaa Suomen osakkeet ylipainoon.

”Lisäksi kotimaisten osakkeiden erinomainen osinkotuotto houkuttelee sijoittajia tässä nollakorkoympäristössä”, Suominen pohtii.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
säästöpossu säästäminen raha talletukset säästöt talous

Vakuutusten kilpailuttaminen tuo keskimäärin 500 euron säästöt

Seuraava artikkeli
Fiskars vasara työkalut

Ammattikoulusta keskimäärin lähes 2900 euron kuukausiansioille - it-alalla parhaat ansiot