Oma talous

Tukes: Ulkomaiset verkkokaupat vaativat kuluttajalta tarkkuutta

Ulkomaiset nettikaupat saattavat tarjota tuoteväärennöksiä ja vaarallisia tuotteita.

Ulkomaisista verkkokaupoista saattavat löytyä joululahjat halvimmalla, mutta niissä asioiminen vaatii kuluttajalta eniten tarkkuutta, muistuttaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.

Yhdysvalloista Suomeen rantautunut ostospäivä Black Friday käynnistää joulukaupan sesongin, ja joululahjaostosten teko verkossa on monelle houkutteleva vaihtoehto. Verkkokauppa kasvaa kokonaisuudessaan reipasta tahtia, sillä Kaupan liitto ennakoi, että suomalaisten kuluttajien ostokset verkkokaupoista kasvavat tänä vuonna noin yhdeksän prosenttia.

Verkkokaupassa tuotteiden turvallisuuden varmistaminen on kuitenkin hankalampaa kuin kivijalkakaupasta ostettaessa, Tukes muistuttaa.

Siksi on tärkeää ennen tilaamista tutustua sekä tuotteesta annettuihin että verkkokaupan tietoihin.

Suomalaisten ostokset keskittyvät pääosin suomalaisiin verkkokauppoihin, mutta yhä suurempi osa suuntaa myös ulkomaisiin verkkokauppoihin. Ulkomaisissa verkkokaupoissa myytäviin tuotteisiin voi liittyä riskejä, joita voi olla vaikea havaita pelkästä tuotekuvasta. Kuvissa samalta näyttävät tuotteet voivat turvallisuusominaisuuksiltaan poiketa olennaisesti toisistaan.

EU:n ulkopuolelta tilatut tuotteet hankala palauttaa

Tukesin mukaan EU:n alueelle myyntiin tarkoitettujen tuotteiden pitää täyttää EU:ssa voimassa olevat turvallisuusvaatimukset.

Jos tilaat aasialaisesta verkkokaupasta paljon halvemman version haluamastasi tuotteesta, on hyvin mahdollista, että se ei täytä EU:n tuotelainsäädännön vaatimuksia.

Valvontaviranomaisten, kuten Tukesin, mahdollisuudet valvoa ulkomaisia verkkokauppoja ovat rajalliset. Kun tilaat verkosta EU:n ulkopuolelta, Euroopasta ei silloin löydy vastuutahoa, jolle voisit vaarallisen tuotteen palauttaa ja jolta voisit vaatia korvauksia.

Tuoteväärennöksiä paljon Kiinasta ja Hongkongista

Tukesin mukaan Tullin postiliikenteen valvonnassa ovat tuoteväärennökset jokapäiväistä arkea. Nettikaupan kasvu näkyy Tullin tuoteväärennösten pysäytyksissä.

Tukesin mukaan tuoteväärennöksistä yli 80 prosenttia tulee Kiinasta tai Hongkongista. Väärennöstä ei välttämättä tunnista halvasta hinnasta, sillä niitä myydään myös pienellä alennuksella, jotta ostaja kuvittelee tehneensä löydön.

Väärennettyjen tuotteiden lista on pitkä. Tukesin mukaan esimerkiksi väärennetty laukku tai vaate voi aiheuttaa pahoja terveysongelmia siinä missä feikkimeikkikin, ja puutteellisesti suojattu sähkölaite jopa kuoleman. Väärennettyjen tuotteiden turvallisuudesta ei ole luotettavaa, tutkittua tietoa.

Tässä Tukesin neuvot verkkokauppaostoksiin:

  • Jos tarjous kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä myös on. Jos tuote on huomattavasti edullisempi verrattuna muihin vastaaviin tuotteisiin, saattaa olla, että valmistuksessa on säästetty materiaalissa tai turvallisuudessa. Tuotteen hinta kertoo jotakin laadusta.
  • Tutki verkkokaupan yleisilmettä ja kieltä. Jos epäilyksesi heräävät, etene varovasti.
  • Tutustu toimitusehtoihin ja etsi kaupan yhteystiedot. Jos yhteystietoja ei löydy, saattaa jatkossa tulla hankaluuksia.
  • Tutki, millaisia arvioita tuote ja verkkosivusto ovat saaneet. Selvitä myyjän luotettavuutta googlaamalla esimerkiksi “myyjän nimi + problems”.
  • Tallenna tekemäsi tilaus ja tee reklamaatiot aina kirjallisesti.

Omalla vastuulla -sivustolle on kerätty tuoteryhmittäin tarkempia vinkkejä siitä, mitä verkko-ostoksilla kannattaa ottaa huomioon.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös