Kisa osakesäästötilistä pääsi vauhtiin – tilin voi avata nyt Nordeassa maksutta

Nordea ja Nordnet tarjoavat jo nyt asiakkailleen mahdollisuuden avata osakesäästötilin.
Nordea pankki talous Nordea pankki talous
Kuva: Arto Alanenpää

Sijoittajat voivat ensi vuoden alusta ottaa halutessaan käyttöön sijoitus- eli osakesäästötilit. Eduskunta hyväksyi asiaa käsittelevän lain tämän vuoden maaliskuussa. Osakekauppa osakesäästötilin kautta on siis uuden lain mukaan mahdollista ensi vuoden alusta.

Osakesäästötili on tili, jolle yksityissijoittaja voi siirtää enintään 50 000 euroa rahaa ja sijoittaa sen valitsemiinsa koti- tai ulkomaisiin pörssiosakkeisiin tai Nasdaq First Northissa kaupankäynnin kohteena oleviin osakkeisiin. Osakesäästötilin tuotto on verotettavaa pääomatuloa, mutta veroa ei peritä siinä vaiheessa, kun tilillä käydään osakekauppaa ja siitä syntyy myyntivoittoja tai kun tilille maksetaan osinkoja.

Sijoittaja maksaa sijoitusten tuotoista veroa vasta siinä vaiheessa, kun hän nostaa tililtä rahaa.  

Nordnet avasi kisan marraskuussa kertomalla avaavansa osakesäästötilin ensi vuoden alussa. Tilin on voinut avata Nordnetin verkkopalvelussa 20.11.2019 alkaen ja rahaa tilille voi siirtää lainsäädännön mukaisesti heti vuodenvaihteen jälkeen. 

Ensimmäiset tilinavaajat saavat Nordnetilta erikoishinnat kaupankäyntiin. Lisäksi Nordnet opastaa tilinavaajia maksuttomalla verkkokurssilla, miten osakesäästötilille voi poimia osakkeita erilaisin strategioin sekä tarjoaa osakeanalyysejä ja mallisalkkuja osakesäästötilisalkun rakentamisen tueksi.

Myös Nordea lähti vauhdilla mukaan kilpailuun osakesäästötiliasiakkaista.

Nordea kertoo tiedotteessaan, että sen asiakkaat voivat avata itselleen osakesäästötilin 10. joulukuuta lähtien. Nordean osakesäästötilin avaus on mahdollista Nordean asiakkaille 10. joulukuuta 2019 lähtien, ja tiliä voi alkaa käyttää 1. tammikuuta 2020 alkaen.

Nordea kannustaa osakesäästämiseen myös järjestämällä tammikuusta lähtien kerran kuussa osakesäästöpäivän, jolloin tietyn pörssin osakkeilla voi käydä kauppaa enintään yhden euron kaupankäyntikuluilla.

Nordeassa osakesäästötilin avaus on kaikille maksutonta ja osakekaupankäynnistä veloitetaan Nordean normaalit välitys- ja säilytyspalkkiot.

Tiliä avatessa on tärkeää huomioida, ettei avaa itselleen tilejä eri pankkeihin, sillä useamman kuin yhden osakesäästötilin pitäminen johtaa ylimääräisiin veromaksuihin.

”Halusimme tehdä osakesäästötilin hinnoittelusta avoimen ja tasa-arvoisen. Hinnat ovat samat kaikille asiakkaillemme ja mahdollistavat kannattavan kaupankäynnin myös pienemmillä summilla. Kaupankäyntikulut osakesäästötilillä ovat täysin samat kuin osakesijoituksissa arvo-osuustililläkin”, Nordean sijoitustuotejohtaja Tanja Eronen kertoo.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Parhaat kotimaiset rahastot riskiluvulla mitattuna

Seuraava artikkeli
Turkki aurinko meri kehittyvät markkinat

Varainhoitoyhtiön strategi: Nyt ylipaino kehittyvien markkinoiden osakkeisiin