Sijoittaja aikoo kerryttää varallisuuttaan useista eri lähteistä.
Suosittua Omavaraisuushaaste-blogia ylläpitävä 29-vuotias bloggaaja kertoo sivustollaan tämän vuoden kovasta haasteestaan.
”Haastoin siis itseni tienaamaan tänä vuonna erittäin korkealta kuulostava 100 000 euroa ennen veroja”, bloggaaja kertoo.
Viime vuonna bloggaaja ansaitsi palkkana, osinkoina, vuokratuloina, blogituloina ja muina tuloina yhteensä noin 71 000 euroa. Bloggaaja aikoo nostaa kokonaisbruttotulojaan siis peräti 41 prosenttia viime vuodesta.
Kuinka se onnistuu?
Omavaraisuushaasteen bloggaaja kertoo, että hän ensinnäkin pyrkii neuvottelemaan vähintään yhden palkankorotuksen vuoden aikana.
”Pyrin saamaan 500 euron palkankorotuksen, jota pidän epätodennäköisenä, mutta aina kannattaa yrittää. Tyhmähän ei ole se joka pyytää! Palkan nostaminen entistä korkeammalle, kun on avainosassa onnistuneessa maksimointivuodessa, koska se on niin suuri osa tuloistani vielä tällä hetkellä”, bloggaaja kertoo.
Osinkotuloja bloggaaja ei aio kasvattaa, sillä hän kertoo muuttaneensa sijoitusstrategiaansa siten, että puolet sijoitussalkun yhtiöistä ei jaa kuin pieniä osinkoja.
Vuokratulot sen sijaan tulevat selvästi nousemaan viime vuodesta. Blogi -ja internettulojen kasvattaminen on käytännössä aivan yhtä avainosassa maksimointivuotta kuin palkkatulojen kasvattaminen.
”Pyrin tienaamaan enemmän Omavaraisuushaasteen avulla, mutta myös muilla eri tavoilla, joita Internet mahdollistaa. Käytännössähän Internetissä rahan tekemiseen tarvitsee vain luovuutta ja aikaa. Jos ihminen keksii jotain, sillä pystyy todennäköisesti tekemään rahaa. Tulen kirjoittamaan eri projekteista ja tavoista, joita kokeilen vuoden aikana Internetissä läpi vuoden kirjoituksia ja kokemuksiani”, bloggaaja toteaa.
Lisäksi bloggaaja aikoo säästää aiempaa enemmän. Hän aikoo hankkiutua entistä enemmän turhista tavaroistani eroon.
”Vaikka karsin tavaroita ankarasti minimalistivuoteni aikana, on kaapin perukoilla edelleen asioita, joita voin myydä todennäköisesti eteenpäin ihan järkevälläkin hinnalla, kunhan jaksaisin käydä Tori.fi rumban läpi”, Omaraisuushaaste-bloggaaja toteaa.

Bernstein
13.2.2020 at 13:05
Onnea itsensä haastajalle ! Eiköhön tuo tavoite nuorelta ja innokkaalta myös onnistu…
muttamutta….
100 000 palkkaerkkiä ENNEN veroja on n 56 000 e verojen jälkeen eli suomeksi käteen. Verottaja vie lähes puolet – panematta itse rikkaa ristiin sinulta pöllimiensä rahojen eteen.
Jos puolet on pääomatuloja, käteen jää n 68 k€.
Mutta jos saman saa oman firman kautta (huojennettuna) osinkona, veroa menee yhteensä 27,5% eli satkusta jää käteen 72 500 euroa. Vaikka tulot perustuisivat jatkossa pääosin osinkoihin, korkoihin ja luovutusvoittoihin, tuo pienikin ero (30-33 vs 27,5%)on euroissa paljon. Palkansaajalta verottaja vie yli 100 k€:n menevistä ansioista jo lähes 60 000 euroa(rajavero).
Jos siis rahantulo tuosta vielä äityy, perusta toki Oy. Ota vaimosi(nykyisin iso riski!) ja lapsesi(tulevat ja olevat)osakkaiksi, niin Veli Verottaja ei pääse kovin pahasti osingoille. Sukupolvenvaihdos vielä päälle kun sen aika koittaa.
Huonoa omatuntoa säästetyistä veroista on turha potea, koska satavarmasti maksat eläessäsi sata kertaa enemmän veroa kuin niitä yhteiskunnan palveluina käytät. Ja satakertaisesti myös enemmän kuin ne jotka haastavat ihan muita tahoja ja arvoja kuin itsensä.