Sijoitusbloggaaja teki lokakuussa muhkean tilin – ”Jossain kohtaa se rekyyli kuitenkin tulee”

Sijoitusbloggaaja Laimea Silli kasvatti salkkuaan häikäisevin numeroin.
palkinto voittaja menestys palkinto voittaja menestys
Helsingin pörssin ja USA:n Nasdaq-pörssin kehitys lokakuun aikana. Kuva: Koyfin.

Lokakuu oli osakesijoittajalle suosiollinen. Monet osakeindeksit kipusivat kuukauden aikana reippaasti. Esimerkiksi Helsingin pörssin hintaindeksi nousi 7,6 prosenttia, suurimpien kotimaisten yhtiöiden OMX 25 9,0 prosenttia, ja USA:n teknologiapainotteinen Nasdaq 4,7 prosenttia.

Ei siis ihme, että monella piensijoittajalla on suu messingillä.

Nimimerkillä Laimea Silli sijoitusblogiaan ylläpitävä piensijoittaja on hyvästä syystä tyytyväinen. Hänen osakesalkkunsa kasvoi lokakuussa 79 600 euroa ja yli 12 prosenttia.

”Tämä oli ylivoimaisesti parhain kuukausi koskaan euroissa mitattuna kuten salkun sisältö – sivun kuvastakin helposti näkee”, sijoitusbloggaaja kertoo nettisivuillaan.

Sijoitusbloggaajan pitemmänkin ajan tuotto on ollut mairitteleva. Vuoden alusta salkku on tuottanut lähes 46 prosenttia. Sijoittajalla on kaksi sijoitussalkkua, joiden arvo on yhteensä noussut jo yli kiitettävän 800 000 euron.

Laimean sillin lokakuun kovimman tuoton toi Softbank, joka kipusi lokakuussa yli 42 prosenttia. Kotimaisista yhtiöistä Konecranes nousi lähes 22 prosenttia. Sijoitusbloggarin kehnoin osake lokakuussa oli Bioretec, joka menetti lähes 27 prosenttia arvoaan.

Softbank on japanilainen monikansallinen konglomeraatti, joka tunnetaan erityisesti teknologiainvestoinneistaan ja omistuksistaan, esimerkiksi SoftBank Vision Fund -rahastosta, joka sijoittaa merkittävästi tekoälyyn, internetpalveluihin, mobiiliteknologiaan ja digitaalisiin innovaatioihin. Softbank omistaa suuria osuuksia useissa kansainvälisissä yhtiöissä, kuten Arm, T-Mobile ja aiemmin Alibaba sekä suomalainen Supercell. Softbank on ollut mukana lukuisissa suurissa yrityskaupoissa maailmanlaajuisesti.

Yhtiön toiminta ulottuu laajasti sijoitustoiminnasta telekommunikaatioon, ohjelmistoihin, älyrobotiikkaan ja uusiin teknologioihin. Softbankin profiili perustuu visionääriseen teknologiavetoon ja merkittävään globaalien kasvuyhtiöiden omistukseen.

Laimea Silli kertoo blogissaan myös, että hänen yksi taloudellinen tavoitteensa on täyttymässä, kun kerrytetty eläkepotti nousee yli 2500 euroon kuukaudessa.

”Markkinan meno näyttää niin vahvalta että uskon myös osakkeiden jatkavan nousuaan. Jossain kohtaa se rekyyli kuitenkin tulee. Hesulin bull run on kuitenkin vasta alussa”, Laimea Silli tuumaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (1) Katso kommentit (1)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *