Yritysuutiset

Koronasta miljardilasku Disneylle, alkuvuoden tulos laski reilusti

Korona aiheutti pelkästään ensimmäisellä vuosineljänneksellä Disneylle arviolta 1,4 miljardin dollarin tappiot.

Viihdeyhtiö Disney julkaisi ensimmäisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksensa myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa. Osavuosikatsauksen perusteella vaikuttaa siltä, että koronakriisistä on tulossa Disneylle hyvin kallis. Osavuosikatsauksesta uutisoivat muun muassa yhdysvaltalaiset CNBC ja Wall Street Journal.

Disneyn liikevaihto kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 21 prosenttia 18 miljardiin dollariin. Samaan aikaan yhtiön tulos kuitenkin laski peräti 37 prosenttia 2,4 miljardiin dollariin, mikä tarkoitti 0,60 dollarin osakekohtaista tulosta.

Analyytikot odottivat yritykseltä keskimäärin 17,8 miljardin dollarin liikevaihtoa ja 0,89 dollarin osakekohtaista tulosta.

Yrityksen oman arvion mukaan se menetti ensimmäisen vuosineljänneksen aikana koronakriisin takia yhteensä noin 1,4 miljardia dollaria (noin 1,3 miljardia euroa). Lasku on valtava varsinkin ottaen huomioon, että koronakriisi alkoi levitä vasta vuosineljänneksen lopulla. Koronapandemian laajemmat vaikutukset yhtiön liiketoimintaan tulevat näkymään vasta tällä vuosineljänneksellä.

Teemapuistoilla suurimmat ongelmat

Odotusten mukaisesti Disneyn ensimmäisen neljänneksen suurimmat ongelmat keskittyivät yrityksen omistamiin teemapuistoihin. Tämä johtui enimmäkseen siitä, että yhtiöllä on suuria teemapuistoja Aasiassa, jotka joutuivat sulkemaan ovensa jo ennen koronakriisin laajamittaista leviämistä länsimaihin.

Disneyn teemapuistot kuuluvat puistot, kokemukset ja tuotteet -nimiseen segmenttiin, jonka kokonaistulos romahti edellisvuodesta 58 prosentilla 639 miljoonaan dollariin. Segmentin liikevaihto tippui 10 prosenttia 5,5, miljardiin dollariin.

Tällä hetkellä ainakin kaikki Disneyn yhdysvaltalaiset teemapuistot pysyvät suljettuina, eikä puistojen avaamisesta ole vielä tietoa. Yhdysvaltain ulkopuolella Shanghain Disneyland on tarkoitus avata osittain uudestaan ensi viikolla.

Teemapuistojen lisäksi ongelmissa ovat olleet myös yhtiön viihdestudiot, jotka ovat kärsineet elokuvateattereiden laajamittaisista sulkemisista. Esimerkiksi Disneyn omistaman Pixar-studion Eteenpäin-animaatioelokuvan esittäminen jouduttiin jättämään kesken teattereiden sulkeuduttua.

Viihdestudioiden liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 18 prosenttia 2,5 miljardiin dollariin. Samaan aikaan kuitenkin studioiden tulos tippui 8 prosenttia 466 miljoonaan dollariin.

Yhtiö on myös lykännyt koronakriisin vuoksi uusien merkittävien elokuvien julkaisua myöhemmäksi. Yhtiön seuraavan suuren elokuvan on määrä tulla teattereihin näillä näkymin vasta heinäkuun lopulla.

Disney on jo aloittanut massiiviset säästötoimenpiteet karsiakseen kulujaan. Yhtiö on tähän mennessä muun muassa lomauttanut yli 100 000 työntekijää ja leikannut johtajiensa palkkioita.

Disney on myös perunut osinkonsa vuoden ensimmäiseltä puoliskolta. Osingon perumisen myötä yhtiö säästää arviolta noin 1,6 miljardia dollaria varojaan.

Suoratoistopalvelujen suosio kasvussa

Muita liiketoimintasegmenttejä paremmin Disneyllä menee sen sijaan suoratoistopalvelujen puolella. Yhtiön omalla Disney+-nimikkosuoratoistopalvelulla oli vuosineljänneksen lopussa 28. maaliskuuta 33,5 miljoonaa tilaajaa, mutta reilussa kuukaudessa tilaajamäärä oli kasvanut jo 54,5 miljoonaan.

Toinen Disneyn omistama suoratoistopalvelu, Hulu, on myös onnistunut kasvattamaan tilaajamääriään. Palvelulla oli vuosineljänneksen lopulla 32,1 miljoonaa tilaajaa, mikä oli noin 27 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan edellisenä vuonna.

Vaikka suoratoistopalvelujen tilaajamäärät ovat olleet kasvussa, ovat palveluiden aiheuttamat markkinointi- ja tuotantokulut Disneylle suuret. Disney ei julkaise yksittäisten suoratoistopalvelujen tuloksia, mutta esimerkiksi Hulu kuuluu laajempaan segmenttiin, joka teki yhteensä 812 miljoonaa dollaria tappiota.

Disney julkaisi osavuosikatsauksensa pörssien sulkeutumisen jälkeen. Jälkipörssissä yhtiön osake oli reilu tunti osavuosikatsauksen julkaisun jälkeen noin prosentin laskussa. Osake oli ennen osavuosikatsauksen julkistusta laskenut reilut 30 prosenttia vuodenvaihteesta.

Kommentoi
Ylös
>