Ostan Asuntoja YouTube -kanavalla on meneillään videosarja ”Mitkä ovat ”osta ja pidä” -asuntosijoittajan pahimmat virheet”, joka on edennyt 7 jakson verran, johon tulee vielä 3 videota lisää.
Tähän väliin Ostan Asuntoja -sisällöntuotantotiimiä on pyydetty lähestymään asiaa aloittelevan asuntosijoittajan kannalta ja tiivistämään asioita kolmeen pahimpaan virheeseen, joiden välttämiseen aloittelevan ”osta ja pidä” -asuntosijoittajan tulisi erityisesti keskittyä, jotta asuntosijoittamisella vaurastumisen alussa hitaalta tuntuva matka lähtisi hyvin liikkeelle.
Tuttuun tapaan tiivistäminen ei ole tämän kanavan vahvoja puolia eli Top 3 -listaan tuli 4 kohtaa, josta viimeisessä annetaan vähän rohkaisua ja muutama varma kesävinkki, joilla voi virheiden välttämisen todennäköisyyttä kasvattaa merkittävästä suhteellisen pienellä työmäärällä.