Asunnot ja kiinteistöt

Asunto on esittelykelvoton – mikä on motivoitunut myyjä

Välillä tuntuu, että yleisin kysymys tai lause, joka esitetään on, että ”mistä muka niitä alle markkinahintaisia asuntoja löytyy” tai ”niitä ei ole mahdollista löytää”.

Välillä tuntuu, että yleisin kysymys tai lause, joka esitetään on, että ”mistä muka niitä alle markkinahintaisia asuntoja löytyy” tai ”niitä ei ole mahdollista löytää”.

Näiden kysymysten määrän perusteella voisi olettaa, että ”mikä on motivoitunut myyjä” -YouTube -videot ja -blogikirjoitukset olisivat kaikista suosituimpia, kun niistä löytyy ajatuksia ja tekniikoita, joilla niihin alle markkinahintaisiin asuntoihin voisi päästä käsiksi. Todellisuus on kuitenkin päinvastainen eli ”motivoitunut myyjä” -videot ovat alhaisen katselumäärän videoita.

En tiedä syytä tähän mutta yksi syy voisi olla, että ne edellyttävät normaalia enemmän ahkeruutta motivoituneiden myyjien löytämiseksi tai heidän tietoisuuteensa pääsemiseksi.

Tällä hetkellä minulla on 3 eri kohdetta työn alla motivoituneiden myyjien kanssa. Yksikään näistä kohteista ei löydy julkisesta myynnistä. Jokaisessa näistä kolmesta myyjän motivaatio on erilainen. Kaikista näistä kolmesta motivaatiotyypistä löytyy jo Ostan Asuntoja YouTube -kanavalta video.

Tämä video on motivoituneiden myyjien videosarjan 8. video. Tässä aikaisemmat videot ja niiden suorat YouTube -linkit:

Myyjä jää vuokralaiseksi – mikä on motivoitunut myyjä osa 1 #24 (2018) https://youtu.be/OMMh2OvFlQk

Happamoitunut kohde – mikä on motivoitunut myyjä osa 2 #25 (2018) https://youtu.be/b0hjV_Sj0RA

Perikunta myy – mikä on motivoitunut myyjä osa 3 #26 (2018) https://youtu.be/VXq7J_Suhng

Asunto myydään vuokralaisineen – mikä on motivoitunut myyjä osa 4 #40 (2018) https://youtu.be/wOKdgNebUPo

Asuntosijoituskohteen myyjä etsii jatkajaa – mikä on motivoitunut myyjä osa 5 #77 (2019) https://youtu.be/tVfMlwYTnUk

Tukkukauppias myy halvalla – mikä on motivoitunut myyjä osa 6 #104 (2020) https://youtu.be/iB1CrKFwGzY

Rakennusliikkeen myymättömät asunnot – mikä on motivoitunut myyjä osa 7 #114 (2020) https://youtu.be/WTVrEw51tYs

Tutustu myös näihin:

Ostan asuntoja – Podcast
Ostan asuntoja – Youtube

Kommentoi
Ylös
>