Kone on kunkku uusissa laitteissa

Yhtiö ottaa Kiina-kirillään etumatkaa kilpailijoihinsa uusissa laitteissa.
KONE liukuportaat
Kuva: Kone Oyj.

Hissiyhtiö Kone on kaapannut uusia laitetilauksia ennätystahtiin Kiinassa. Pandemia on sakannut uusien laitteiden myyntiä Kiinan ulkopuolisilla alueilla. Mutta Kiina on kiitänyt ylös, mikä on palkinnut Konetta.

Hissiyhtiöiden pidemmän aikavälin luvuista voi päätellä, että Kone on ottanut alati etumatkaa kovimpiin kilpailijoihinsa uusissa laitteissa ja etenkin Kiinan voimin. 

Koneen ohella läntiset hissiyhtiöt eli sveitsiläinen Schindler, amerikkalainen Otis ja saksalainen Thyssen Elevator Technology (TK Elevator) operoivat hisseissä ja liukuportaissa globaalisti. Johtokolmikon nykyistä marssijärjestystä voi kuvata liikevaihdolla, joka oli Otiksella 2,7 miljardia euroa, Koneella lähes 2,6 miljardia euroa ja Schindlerillä noin 2,5 miljardia euroa kolmannella vuosineljänneksellä. 

Kone antoi vielä ainoana hissiyhtiönä positiivisen tulosvaroituksen osavuoden julkistuksen kynnyksellä. Yhtiö hankki tammi-syyskuussa yli 30 prosenttia 7,3 miljardin liikevaihdostaan ja yli 40 prosenttia 6,1 miljardin euron tilauksistaan Kiinasta. 

Otis ja Schindler eivät julkista erikseen Kiinan osuutta liikevaihdostaan tai tilauksistaan. Otis kuvaa Kiinaa ilmaisulla ”vahva”, samoin kuin Schindler.  

Koneen etenemistä voi ehkä peilata sitä vasten, että Otis teki kolmannella neljänneksellä noin 1,2 miljardin euron liikevaihdon uusissa laitteissa, joissa tuli vajaa prosentti miinusta. Otis valaisee nyt aiempaa enemmän lukujaan uutena pörssiyhtiönä.

Koneen voi jo nostaa ”kunkuksi.” Yhtiö saavutti uusissa laitteissa noin 1,4 miljardin euron liikevaihdon kolmannella kvartaalilla. Liikevaihtoa tuli lisää noin 7,5 prosentin verran. Luvuissa nousee esiin etenkin vauhdinotto Kiinassa.

Hintakilpailu käy edelleen kovana. Otiksen liikevoitto heikkeni uusissa laitteissa ja teki noin seitsemän prosenttia suhteessa liikevaihtoon. Kone ei julkista uusien laitteiden kannattavuutta. Mutta hissiyhtiöt ottavat perinteisesti suurimmat voittonsa Kiinasta. Schindler ei anna lukuja uusista laitteista.  

Kone pitää läntisistä hissiyhtiöistä johtavaa asemaa eli noin 20 prosentin osuutta Kiinan uusien laitteiden markkinoista, mikä on avittanut menekkiä. Otis, Schindler ja TK tulevat perässä. Esimerkiksi sveitsiläinen Schindler kuvaa osavuodessaan Kiinan markkinaa v-käyräksi. Kolme vuotta sitten koitti jyrkkä pudotus ja sitten seurasi nopea nousu uusissa laitteissa.  

Hissiyhtiöiden osavuodet piirtävät kuvaa siitä, että kaikki ovat kirineet kovaa kyytiä ylös Kiinan v-nousukäyrällä, jossa Kone on lukujen valossa pitänyt yllä kovinta tempoa. Kvartaalitason liikevoitoista voi tulkita, että Kone noudatti hinta- ja kulukuria Kiinassa syvimmänkin pudotuksen aikana eli v-käyrän pohjalla.  

Sinänsä prosenttiluvut myynnissä ylittivät reippaasti markkinoiden keskivauhdin jo vuoden 2018 lopulla. Kone on ottanut  ”lentävän lähdön” Kiinassa.  

Kiinan hissimarkkinat pomppasivat noin 15 prosenttia kuluvan vuoden kesä-syyskuussa. Kone nosti myyntiään peräti viidenneksen, eli eteni jälleen paljon markkinoiden keskivauhtia nopeammin. 

Kone nosti konsernitasolla kolmannella kvartaalilla 5,5 prosenttia oikaistua liikevoittoaan, joka teki hieman yli 13 prosenttia suhteessa liikevaihtoon. 

Schindler vahvisti niin ikään liikevoittoaan, joka oli 12 prosenttia liikevaihdosta. Myös Otis kohensi konsernitason liikevoittoaan, joka teki kolmannella kvartaalilla noin 15 prosenttia liikevaihdosta. Kiina vahvisti lukujen nojalla kaikkien kannattavuutta.   

Konetta ja Schindleriä voi jo pitää lähes tasavahvoina tilausrintamalla. Ensimmäisen tilauskanta oli lähes kahdeksan miljardia euroa ja jälkimmäisen 8,3 miljardia euroa syyskuun lopussa. 

Maailman hissien ykkönen eli Otis liiteli vielä omassa sarjassaan. Tilauskanta oli lähes 14 miljardin euroa. Hissiyhtiöt vetävät pandemian seurauksena varovaista linjaa loppuvuodeksi. Tilauskertymätkin ovat painuneet miinukselle.  

TK eli Thyssen Elevator meni kesällä pääomasijoittajille, jotka eivät ole julkistaneet yhtiönsä kesä-syyskuun lukuja. TK:n tilauskertymä oli noin kuusi miljardia euroa kesäkuun lopussa. 

Korjaus: Koneen liikevaihto- ja tilausluvut olivat väärin. Luvuista puuttui myös maininta, että ne tulivat Kiinan markkinoilta. Korjattu 29.10.2020.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
David Einhorn sijoittaja hedgerahastopomo

Suursijoittaja: Teknologiaosakkeissa on “suunnaton kupla”

Seuraava artikkeli
Konecranes

Konecranesin tulospetraus ei riittänyt sijoittajille